Mörköikä?

Viime päivinä mökillä Hiljasta on paljastunut jälleen yksi koikkerimainen piirre: mörköily.

Haukkujen kohteeksi ovat päätyneet monet todelliset ja kuvitellut kohteet, mutta kaikista pahimmat mörköilyt ovat saaneet osakseen nämä viattomat nallepyyhkeet.

Voi Nalleja. Voi Hiljaa.

Sukukokous

Sunnuntaina kello soi aamulla viideltä ja edellisillan synttärijuhilien takia lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen suuntasimme kohti Tamperetta, Damliers-pentujen tapaamista. Paikalla olivat pennut perheineen yhtä lukuun ottamatta sekä Velda ja Olli omistajineen.

Kaikki pennut olivat oikein reippaita ja niissä oli havaittavissa samoja piirteitä niin ulkonäöllisesti kuin luonteidensa puolesta. Hilja oli pennuista isoin, aivan kuten luovutusiässäkin. Pennut tulivat keskenään yllättävän hyvin toimeen ja leikkivätkin keskenään. Välillä oli aivan epäuskoinen olo, kun ympärillä pyöri monta "Hiljaa".

Alkulenkin ja pienen jutustelun jälkeen suuntasimme sisälle halliin, jossa ohjelmassa oli pentuagia Outin johdolla. Hiljan kanssa harjoittelimme putkea, siivekkeiden läpi menoa ja suoran juoksemista kuolleelle lelulle. Lopuksi vielä leikimme kahdella lelulla.

Kuolleelle lelulle menoa olemme Hiljan kanssa treenanneet luvattoman vähän. Osin johtuen vahvasta kahden lelu leikistä sille maassa makaavalla lelulla ei vielä ole magneetin kaltaista vetovoimaa. "Kotiläksyksi" meille suositeltiin leikkimistä hetken vain yhdellä lelulla, kuolleelle lelulle menemisen harjoittelua, suoria ja hieman lisää suoria.

Kaiken kaikkiaan Hiljan tekeminen ei ollut ensimmäiseksi kerraksi pöllömpää. Ensimmäisellä kerrallaan agilityhallissa se kykeni keskittymään agilityyn ja leikki leluilla kuten kotona. Esteiden opettelussa meillä on vielä pitkä taival edessä, mutta Hiljan innostus vaikuttaa lupaavalta.

Omaa vuoroaan Hilja malttoi odottaa sylissä - ainakin kuvan ottamisen verran
 

Lopuksi juttelimme, kävimme jäähkälenkillä ja saimme pennut ja vanhemmat yhteiskuvaan.

 

Velda, Hilja, Lenni, Sofi, Nano, Junnu, Nappi ja Olli

Nelituntiseksi vierähtäneen tapaamisen jälkeen jäimme Tampereelle tuttaviemme luokse yöksi, jossa Hilja vielä pelasi palloa sielunsa kyllyydestä perheen kymmenvuotiaan, koirakuumeisen, tytön kanssa. Kotimatka sujui rauhallisissa tunnelmissa, mutta jo eilen mustikassa se juoksenteli pari tuntia  innolla ja söi mahansa täyteen mustikoita.

Putkeen meni

Mummilassa hoidossa vietetyn alkuviikon jälkeen Hilja oli täynnä energiaa, joten aika oli otollinen Hiljan ensimmäiselle "treenisessiolle".

Ennen videolla näkyvää sessiota Hilja oli nähnyt putken vain kerran aiemmin, silloinkin vain naksuttelin sille putken ideaa. Pääpaino on ollut muissa asioissa.



No, ainakin Hilja juoksee ja on innoissaan. Ehkä ensi kerralla putki sattuu matkan varrelle useammin. Ehkä ensi kerralla vältän pallon heittämistä ojaan. Mutta silti, ilo on tärkein. Juuri tällaista tekemisen pitää olla.

Mahdottomasta yhtälöstä, Hiljasta, joka ei mene hiljaa, saattaa sittenkin tulla mahdollinen.

Kaiken keskellä

Viimeaikoina elämä on ollut, jälleen kerran, melkoista hulinaa. Mökillä on vieraillut ja viettänyt aikaa melkein koko suku. Lauman suurentunut ja vaihteleva kokoonpano on aiheuttanut ihmetystä Hiljalle. Silti se ansaitsisi täyden kympin vieraiden vastaanottamisesta. Hilja on kerännyt kehuja olemuksestaan ja ilahduttanut lapsia leikkimällä.

Hilja on ollut juuri siellä meissä mekin ja tehnyt kanssamme kaikenlaista. Se on muun muassa syönyt mustikoita kieli sinisenä ja pelannut kanssamme monopolia.

Mihinköhän sijoitaisin? Erottaja?

Himpula on myös halunnut mukaan veneilemään pienellä kiikkerällä paatillamme. Erään kerran se hyppäsi veneestä hieman liian aikaisin- märin seurauksin. Uimisesta ja uimisen jälkeisestä märkyydestä Hilja ei tykkää ollenkaan. Märkänä sen olemus on kuin masentuneella.

En tiennytkään, että täällä on näin mukava köllötellä - ja kuivatella

Talon hiljennyttyä Hilja on vain nukkunut ja nukkunut. Pieni laumanpaimen <3.

Damliers Ofelia n. 7,5kk

Kesäretki synnyinseudulle

Tiistaina liian aikaisin aamulla suuntasime kohti Jyväskylää katsomaan, yllätys yllätys, pesäpalloa. Tällä kertaa Hiljakin pääsi mukaamme.

Kävelylenkin ja pelin katsomisen jälkeen olo oli yhtä märkä kuin silloin, kun pyöräilin 20 kilometria päivänä , jona satoi kuukauden sademäärän kerralla. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen.

Reissuun mahtui onneksi muutakin ohjelmaa. Pakollisen shoppailukierroksen jälkeen suuntasimme Hiljan kanssa visiitille Eija-kasvattajan luo. Hilja otti muut koirat yllättävän hyvin ja sopeutui myös yllättävän hyvin lauman jatkoksi. Ensin sisarukset vain haistelivat toisiaan, mutta hetken kuluttua sisarusten yhteinen sävel löytyi. Leikistä ei meinannut tulla loppua.

On päätä ja häntää...

Lopulta saime siskokset rauhoittumaan yhteiskuvaan.

"Sovitaanko et ei olla nätisti kuvassa, siskoseni?"

"Mä kyl ainakin oon"

Siskoissa on paljon samaa näköä, joskin Sofi on Hiljaa huomattavasti pienempi ja sirompi. Ulkonäkönsä Hilja on perinyt äidiltään, livenäkin se oli aivan äitinsä näköinen (ja kokoinen). Äitinsä tyttö.

Välillä vastaan tuli tällaisia

Visiitin jälkeen Hilja oli väsynyt. Illan viimeisen pelin se katsoi sylissä nukkuen ja hotellissakin se käpertyi sikeästi nukkumaan häkkiinsä ja nukkui koko yön.

Hiljan mielipide hotellielämästä

Seuraavana päivänä järvimaisemissa suoritetun aamulenkin (ja hotelliaamiaisen) jälkeen suuntasimme tapaamaan lisää koikkereita. Tällä kertaa Hilja pääsi leikkimään 12-viikkoisen suloisuuden, Sulon, kanssa. Hiljan ja Sulon kemiat kohtasivat heti. Ensin Sulo juoksi kukkapenkkiä ympäri Hilja perässään, sitten osat vaihtuivat. Välillä Sulo jekutti Hiljaa menemällä aurinkotuolin alle piiloon ja sitten taas mentiin.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä...

"Entä jos mä otan sun luun?"

Reissun aikana Hilja oppi ja huomasin sen osaavan monia asioita.  Käytöksellään se yllätti minut positiivisesti. Hotelliyö, automatkustaminen ja kaupungilla kävely sujuivat ongelmitta. Yhdellekkään koiralle ei remmissä rähjätty ja vihjeestä Hilja otti hienosti kontaktia. Hississä se matkusti kuin olisi matkustanut siellä aina ja hotellin itsestään aukeavia ovia oli Hiljan mielestä kiva aukoa. Ensimmäisten pesispelien aikana Hiljan maltti ei riittänyt koko pelin katsomiseen, mutta jo viimeisiä pelejä se malttoi katsoa mukisematta. Pelien katsominen oli eri mukavaa, kun sai rapsutella sylissä nukkunutta Hiljaa.

Totesin itselleni, että olen turhaan stressannut Hiljan sosiaalistamisesta, tai pikemminkin sen puutteesta. Hilja vain sai niin isot saappaat täytettäväkseen. Mutta ilmeisesti Hiljaa hyvää tulee.

Neiti kesäheinä

Sitten viime kirjoituksen ei ole tapahtunut mitään maata mullistavaa. Olemme mökkeilleet, urheilleet ja nauttineet muutamista hellepäivistä. Jopa minä olen viettänyt lomapäiviäni teemalla pesäpallo, vaikka kyseinen urheilulaji on kaikkea muuta kuin lähellä sydäntäni. Ja sama teema jatkuu ensi viikolla, mutta onneksi reissulle on suunniteltu muutakin ohjelmaa, kuten Hiljan kanssa sukulointia. Sitä odotellessa...

Hiljan kanssa olemme lenkkeilleet ja opetelleet uusia temppuja. Maahanmenon, onoff-asennon ja jalkojen välistä pujottelun Himpula oppi ehkä kahdessa minuutissa. Temppuillessa se on kerrassaan ihanan innokas. Kaiken kaikkiaan pätevä tyyppi.

Meidän Tampereen rippijuhlavisiitin ajan Hilja oli hoidossa Mummulassa maalla. Se oli käyttäytynyt oikein hienosti ja taisi sulattaa myös Mummon ja Vaarin sydämet. Kotiin palatessamme riemu oli aivan valtaisa. Hilja kävi kunniakierroksilla monta minuuttia. Autoonkin se hyppäsi mukisematta, vaikka joskus pientä teineilyä on ollut ilmassa. Hoidossa olon jälkeen se on ollut erityisen hellyydenkipeä ja kerjännyt rapsutuksia. Koikkeri on laumaeläin. 

Ai mustako meinasit kuvan ottaa...

Nyt missä on kesä kaunein?

Kesää ei vielä näy. Eilen olin jo toiveikas lämpimien säiden suhteen. Jouduin kuitenkin pettymään ja ottamaan joka vuodenajan luottovarusteet, tuulihousut, säärystimet ja fleecetakin, takaisin käyttöön.

Mökkijuhannusta sää onneksi suosi. Aurinko paistoi,lämpötila lähenteli kahtakymmentä, järvi oli lähes peilityyni ja linnut lauloivat. Rentouduimme, söimme ja nautimme. Hiljan silmistä paistoi onni sen juoksennellessa pitkin rantoja.

Kaikki olisi ollut täydellistä täydellisille valokuville, mutta kamera unohtui mökkireissulta kotiin. Tietysti.

Hilja on kasvanut niin fyysisesti kuin henkisesti. Korkeutta löytyy jotakin 38 ja 40 sentin välistä ja painoa hieman alle 10 kiloa. Siitä on tullut helppo ja tottelevainen koira. Se on oppinut rauhoittumaan kunnolla sisätiloissa ja kyläpaikoissa se on käyttäytynyt oikein mallikkaasti.Visiitillä agilitykentälle se yllätti minut positiivisesti käytöksellään, joskin harjoiteltavaa vieläkin löytyy. Kentällä se leikki kuin kotona. Hyvää kannattanee odottaa...

Loman aikana surun mukanaan tuoma sumu on osaltaan hälvennyt. Olen uskaltanut kiintyä Hiljaan. Hiljasta on tullut todella tärkeä. Suhteemme on ottanut monta askelta eteenpäin. Minusta ja Hiljasta on tullut me. Hilja alkaa tuntua the koiralta. 

Kaiken hyvän lisäksi se alkaa jo näyttääkin ihan koikkerilta

Merikortissa suuntana tuleva

Peruskoulu on vihdoin ja viimein saatu suoritettua läpi. Fiilis on kaikkea onnellisuuden ja helpotuksen väliltä. Jäähyväislaulun aikana ei edes itkettänyt. Todistus ärsyttäisi hirveästi todellista perfektionistiä, mutta itse olen enemmän kuin tyytyväinen. No, torstaina selviää, missä seuraavat kolme tai jopa neljä vuotta kuluvat.

Metsän kuningatar

Lomaa olemme viettäneet mökillä, josta on tullut Hiljankin lempipaikka. Mökillä Hilja on silminnähden onnellinen. Se rakastaa juoksennella vapaasti, haistella ja tutkia ympäristöä, vahtia niitä harvoja ohikulkijoita, kaivaa kuoppia tai muuten vain maata terassilla maalausurakan työnjohtajana. Ja paikaksi käy mökki kuin mökki, oli se sitten oma tai mummin.

Loman aluksi Hiljakin heitti talviturkkinsa; hyppäsi kiveltä perässäni järveen, kävi sukelluksissa ja ui koiraa rantaan ja rannalle päästyään veti hurjat rallit ja kieri hiekassa. Hassu.

Hiljasta on löytänyt suurimman himonsa, jalkapallon. Siitä on tullut todellinen pallohullu. Palloa ei tarvitse edes potkaista, vaan myös paikallaan oleva pallo kelpaa.

Vielä yksi erä, pliiiis!

Hilja on vahvistanut käsitystäni koikkerin haastavuudesta. Hilja on nopea oppimaan, niin hyvässä kuin pahassa ja siten helppo opetettava. Monien koikkereiden tapaan se ei kuitenkaan ole kovin sosiaalinen. Toisten koirien kohtaamiset vaativat edelleen viisautta hihnan toisesta päästä. Hiljan kohdalla oman mausteensa soppaan antaa Hiljan reaktiivisuus ja saalisvietti. Se reagoi asioihin nopeasti. Pihalla vapaana ollessaan se käy haukkumassa roskia vievän naapurin ja saattaa lähteä pyöräilevien lasten perään, ellei itse ole tarpeeksi valppaana. Takaisin se onneksi tulee kutsusta.

No, niitä nameja tänne!

Koirakoulussa Hilja ei ole luokkansa priimus, pikemminkin luokkansa häirikkö. Eilen pentukoulun tapaamisessa se tuntui aluksi olevan ihan pihalla. Veti vain toisten koirien luo ja vinkuhaukkui. Kahden minuutin jälkeen otti ensimmäisen kerran kontaktia. Sen jälkeen Hilja otti kontaktia hyvin ja esimerkiksi seuraamisharjoitukset sujuvat varsin mallikkaasti. Ensimmäisen kohtaamisharjoituksen jälkeen se muisti jutun juonen ja ohi- sanana merkityksen. Haastetta tuottaa sen sijaan pujotteluharjoitusten odotteluosuus muiden koirien pujotellessa ohi, Hiljan maltti ei riitä odottamiseen. Sille pitäsi keksiä tekemistä, sillä jos se putoaa kontaktista, se alkaa haukkua ja vetää toisten koirien luo. Silti Hilja ei ole mahdoton, se on haastava. Sitä olen tainnut saada, mitä taannoin "tilasin".

Huomaan vaatimustasoni Hiljaa kohtaan olevan korkea. Tiedän, mitä Hiljalta haluan ja sen, että Hilja oppii juuri mitä sille opettaa. On pudottava pilvilinnoista maan pinnalle ja katsottava peiliin. Hilja on vasta puolivuotias. Hilja on koikkeri. Mitä olemme tehneet ja mitä olemme jättäneet tekemättä?

Sunnuntaina Hilja täytti puoli vuotta. Puolivuotiaaksi se on minusta varsin etevä. Se pysyy lenkeillä irti ja tulee käskystä luokse. Sisätiloissa se osaa relata ja rauhoittua vieraaseenkin paikkaan sekä pyytää tarpeilleen. Huomiota se hakee hakemalla vaatekaapistani sukan tai paidan. Lintukoiran mielestä pöllösukat ovat tietysti aivan parhaat.

Viikonloppuna puhuimme, että siitä on tullut oikeasti kiva koira. Koikkeri koikkerimaisine piirteineen. Loman aikana se on vielä erityisesti kiintynyt laumaansa ja me Hiljaan. Siitä on tullut todellinen perheenjäsen.

Kokosin muitoksi videon puolivuotiaaan Hiljan touhuista ja tempuista. Toivottavasti se pysyy aina pohjimmiltaan juuri tuollaisena.

Ei tämän nyt näin pitänyt mennä...

... tai sitten piti.

Toukokuun blogihiljaisuudelle on syynsä. Toukokuu on ollut täynnä isompia ja pienempiä tapahtumia. Kevään viimeiset kokeet on saatu kunnialla läpi ja peruskoulu on paria päivää vaille paketissa. Minusta on tullut kummi ja taannoin kisasin Suomen parhaan maastojuoksijan tittelistä. No, titteliä ei tullut, mutta onneksi sanonta huonosta kenraalista ja hyvästä lopputuloksesta piti onneksi paikkansa. Yllätin monet, ennen kaikkea itseni. Sen sijaan minua on tituleerattu maakunnan suurimmassa sanomalehdessäkin Suomen parhaaksi taloustietäjäksi. Valtakunnallisen taloustietokilpailun voitto 32 500 ysiluokkalaisen joukosta oli todellinen yllätys, jota en vieläkään käsitä. Minä, joka en juuri kilpailuun valmistautunut tai ymmärrä juurikaan taloudesta, voitin. Unthinkable. Epäilen edelleen virhettä pisteiden laskussa...  Kun vielä huikealta finaalireissulta Helsingistä kotiuduttuani vain siirsin tavarat matkalaukusta toiseen ja lähdin leirille, on univelkaa päässyt kertymään kesälomalle aivan riittävästi.

Kaikki kiire oli kuitenkin loppua viime torstaina, kun lenkillä kaaduin ja satutuin polveni. Polvi ei taipunut, mutta lääkäri ei löytänyt siitä sen kummempaa vikaa. Pari päivää meni kepeillä könkätessä, mutta nyt näyttää, että selvisimme säikähdyksellä. Ilmeisimmin isku polveen oli vain niin kova.

Hilja muttuu päivä päivältä enemmän koikkerin näköiseksi. Siitä on kasvanut oikeastaan aika kiva koira. Se nukkuu juuri niin pitkään kuin mekin ja antaa meidän syödä ruokapöydässä rauhassa. Enää munkit eivät ole kadonneet pöydältä parempiin suihin. Hilja osaa pyytää ulos tarpeilleen, pysyy irti lenkeillä ja pihassa ja mikä parasta, vihdoin osaa kohdata lenkillä vastaan tulevat koirat kauniisti. Kaupungissa kävellessämme se on aivan cool, ja alkaa jo tarjota itse ohittamiskäytöstä kohtaamisissa.Työ kantaa hedelmää.  Samaan aikaan se on silti ihanan energinen, eloisa ja leikkisä.Minun pikkuinen.

Pari viikkoa sitten aloitime pentukoulun tapaamiset. Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme kontaktin ottamista, seuraamista ringissä ja pujottelua muiden koirien välistä. Aluksi Hilja oli hieman hämillään, mutta älysi homman juonen todella nopeasti. Seuraaminen alkoi sujua pienin askelin. Tosin Hiljan keskittymiskyky ja maltti kestävät ehkä kaksi sekuntia, joten vaikein osa oli odottaminen muiden koirien pujotellessa rinkiä ympäri. Toisella kerralla teimme samoja kontakti- ja seuraamisharjoituksia sekä uusina juttuina seis-käskyä ja paikalla olon alkeita. Edistys on tälläkin saralla todella nopeaa, eikä Hiljan ahneudesta ainakaan haittaa ole. Silti meillä on vielä paljon työtä tehtävänämme.

Damliers Ofelia n. 5,5 kk 

Viikonloppuna olimme agilitykisoissa talkoolaisina. Kisoja katsellessa iskivät haikeus ja palo takaisin. Ehkä vielä jokin päivä....

On siis kevät

Kevät on tullut. Varmana kevään merkkinä voidaan pitää sitä, että metsään pääsee kävelemään Inovit jalassa. Metsässä nautimme molemmat. Hilja juoksee hullun lailla. Kevään tunnistaa myös tukkoisuudesta. Vaikka koivut ovat kauniita ja Suomen taloudelle merkittäviä puita, ei niissä minusta ole keväällä mitään muuta iloa kuin se, että Hiljaa voi kierrättää niitä ympäri.

 Kevät näkyy myös koikkerin korvissa. Hilja sai ensimmäisen korvatulehdukensa, samoihin aikoihin kuin edeltäjänsä... Korvasta löytynyttä hiivatulehdusta voi osin selittää parempiin suihin jääkaapin alahyllyltä päätynyt makaroonilaatikon puolikas. Note to self: älä jätä mitään avonaisessa astiassa jääkaapin alahyllylle.

Söin purkin raejuustoa, Hilja raejuustopurkin 

Hilja on jälleen kasvanut. Painoa oli keskiviikkona eläinlääkärillä 7,7 kiloa. Se on muuttunut pennusta ihan koikkerin näköiseksi. Nätiksi, vaikka kauneus on katsojan silmissä.

Toisten koirien kohtaamisen suhteen olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Palasimme takaisin perusteisiin, namittamiseen. Vähitellen kohtaamiset alkavat sujua ilman vastaantulijan haukuntaa. Viikolla lähdimme kylille kävelemään useiden koirien ohitusten toivossa. No, tunnissa ei vastaan tullut yhtäkään koiraa. Missäköhän kaikki koirat oikein luurasivat? Asummehan sentään kaupungissa...

Viikonloppua olemme viettäneet mökillä. Hilja ainakin on tykännyt vapaudesta. Tekemistä on riittänyt. Eikä vauhtiakaan ole puuttunut.

Täältä tullaan, kevät!

Nelikuinen

Mä ja mun uus isojen koirien panta

Keskiviikkona Hilja täytti neljä kuukautta. Neljän kuukauden kohdalla on sopiva hetki päivittää, missä oikein mennään.

Kaksi kuukautta Hiljan kanssa ovat sujuneet marsin mallikkaasti. Luonteeltaan Hilja on virkeä, oppivainen ja kipakka sekä todella nopea. Kimeästi haukahtaen se vaatii kaiken-tänne-heti-mulle-nyt. Sohvalla maatessa se tulee viereen vaatimaan tekemistä. Ja auta armias sitä ääntä, jos ruuat ovat unohtuneet pöydälle tai yksi raksu on tipahtanut lipaston alle...

Alan vähitellen uskoa, että Hiljasta tulee vielä kunnon koirakansalainen. Suhteemme rakentuu pala palalta vankemmaksi. Tärkeimmistä taidoista luoksetulo ja remmikävely sujuvat hienosti. Muutamia satunnaisia vahinkoja lukuunottamatta Hilja alkaa olla sisäsiisti. Olohuoneeseen pari viikkoa sitten takaisin tuotu valkea karvalankamatto on säästynyt vahingoilta, onneksi. Ja mikä parasta, tänä viikonloppuna Hilja nukkui ensimmäisen kerran yhtä pitkään kuin me.


Viimeisen parin viikon aikana olemme panostaneet Hiljan kanssa vielä erityisesti sosiaalistamiseen.
Visiittejä on tehty niin juoksukisoihin, kaupunkiin kuin agilityhallille. Useana iltana olemme käyneet kävelemässä kylänraitilla vastaantulijoiden toivossa. Ihmisten ja autojen ohitukset sujuvat kohtalaisen hyvin, koviin ääniin se ei juuri reagoi, mutta toisten koirien kohtaaminen on vielä vaikeaa. Koirien kanssa kohdatessa Hilja on luultavasti epävarma, ei tiedä kuinka käyttäytyä, Epävarmuus ilmenee lähinnä remmissä haukkumisena, ellen huomaa vastaantulevaa koiraa ennen Hiljaa ja ota sitä hyvissä ajoin sivulle ohi-käskyn alle seuraamaan namia. Agilityhallilla tai muiden koirien kanssa leikkiessä ongelma ei ole tullut esille. Tällä saralla meillä on vielä edessämme paljon työtä, mutta ongelmat on tehty ratkaistavaksi.

n.18 viikkoa. 7 kiloa ja 34 senttiä

Hiljan kanssa olemme opetelleet niinkin hyödyllistä juttua kuin kiertämään puita. No, kaikki täytyy aloittaa jostakin.



Nyt minun pitää vain malttaa mieleni, vaikka Hilja on aina niin innoissaan tekemisestä ja tekeminen sen kanssa on ihan huippua. Itselleni annan luvan kaivaa varastosta puiden tilalle siivekkeet vasta sen jälkeen, kun suvivirsi on laulettu. Meillä ei ole mikään kiire. Hiljaa hyvää tulee.

Viikon paras päivä

Arvatkaa, mikä Hiljasta on paras päivä viikossa?

No, siivouspäivä tietenkin.

Sairaan nopeeta

Aika kuluu, sairaan nopeesti. Varsinkin kun itse on vihdoin terve ja päässyt treenaamaan. Hilja kasvaa hurjasti. Painoa tulee lisää noin puoli kiloa viikossa ja korkeudessa kolmekymmentä senttiä on jo reilusti ylitetty.

Hilja on osoittanut oppivansa sairaan nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa. Se on keksinyt, kuinka sohvalle hypitään sekä sen, että kimakasti haukkumalla voi ehkä päästä pois suljetun oven takaa tai saada liian korkealle nostetun ruokakupin syöntikorkeudelle. Temppuja opetellessamme vatiinmenotempun kohdalla lamppu sen päässä syttyi hetkessä.

Ulkona Hilja muuttunut paljon rohkeammaksi ja luottavaisemmaksi ja tutkii ympäristöään tarkasti. Sen riehumista on ilo katsoa. Se leikkii, vetää rallia ja juoksee - sairaan nopeesti.

Ihan parasta Hiljan kanssa on leikkiminen. Se tuntuu vahvistavan suhdettamme ja tuovan meille molemmille iloa. Leikkijänä Hilja on edelliseen verrattuna hurja. Se syttyy hyvin leikkimään, rakastaa saalistaa ja tappaa lelua ja tekisi sitä vaikka puoli päivää. Kahdella lelullakin se oppi leikkimään lähes opettamatta.


Sairaan nopea Hilja on myös syömään. Ruoka häviää kupista muutamassa sekunnissa ja liian matalalle unohdettu iltapalaleipä saattaa kadota parempiin suihin ennen kuin ehtii edes Hiljaa sanoa. Aamu viideltä siankorvan tuhoamiseen kuluu enää kaksikymmentä kolme minuuttia. Hyvä vai huono juttu? En tiedä.

Toivottavasti sairaan nopea meininki jatkuu niin Hiljan kanssa kuin minulla ensi kesänä.

Jos ei muuta, niin ainakin Hiljasta on tullut sairaan tärkeä

Parasta just nyt

Viikot ovat vierineet ohi hujauksessa ja Hilja on kasvanut hurjasti. Sillä on ikää nyt 12 viikkoa ja kolme päivää. Painoa on hieman yli viisi kiloa ja korkeutta noin 29 senttiä muutaman sentin virhemarginaalilla (jokainen voi koittaa mitata koiraa, joka ei oikein pysy paikallaan). Se on muuttunut pentupallerosta nuoren koiran näköiseksi ja saanut ensimmäiset rokotuksensa hienosti sujuneella eläinlääkärivisiitillä.

Sosiaalistaminen on edistynyt hyvin. Hilja on nähnyt ihmisiä vauvasta vaariin ja meluaviin pikkulapsiin. Ihmiskontaktit sujuvat hyvin ja Hilja antaa reippasti silittää itseään. Toiset koirat olivat alkuun hurjan pelottavia, mutta nyt naapurin "mörkökin" on osoittautunut kivaksi kaveriksi.Ohi kulkevan junan visellykseen tai hiihtäviin lapsiin ei tarvitse reagoida. Agilityhallilla Hiljan ilme sen sijaan muuttui epäileväksi. "Mitä ihmettä, et ole tosissasi". Aikansa sylistä katsottuaan Hilja totesi touhun ihan kivaksi ja ryhtyi katselemaan muiden koirien menoa. Ulkona se tutkii ja haistelee maailmaa innokkaana.

 Hilja on osoittautunut nopeaksi oppijaksi ja muutenkin varsin kekseliääksi kaveriksi. Se on esimerkiksi keksinyt, kuinka vessapaperia saa vedettyä rullasta ja missä niitä nappuloita oikein säilytetäänkään. Oppimiskykyä olemme hyödyntäneet opettelemalla "tärkeitä" juttuja, kuten istumista, pannan laittoa katsekontaktia ja maahan menoa sekä niitä hyödyllisiä juttuja naksuttelemalla, kuten peruuttamista, etutassujen laittamista vadin päälle ja vadin ympäri pyörimistä, voltteja oikeaan ja vasempaan sekä laatikkoon menoa. Hihnakävely on vielä hieman vaiheessa. Hiljan mielestä hihnassa olisi paljon mukavampi kulkea keskellä tietä ja sinkoillen ja taakse sekä pomppien ylös ja alas.



Yksinolo on sujunut Hiljalta varsin mainiosti ilman sen suurempaa showta. Mitään tuhojakaan se ei ole keksinyt tehdä, vielä.

Edelleenkin Hilja on on/off- tyyppi. Kasvun myötä se on entistä enemmän on. Välillä tuntuu, ettei sen energia lopu milloinkaan. Ulkona se saattaa juosta puoli tuntia rinkiä pihamaalla ja sisälle tullessaan vielä jatkaa juoksemista ja ratkaisee muutaman älylelun. Mutta onneksi se sitten simahtaa... Viidettä päivää kuumeessa ollut emäntä ja Hilja täynnä energiaa ei oikein ollut emännän mielestä kovin hyvä yhdistelmä.

Hilja on sisäistänyt hyvin (koira)lasten tärkeimmän tehtävän, leikkimisen. Sillä on kova into leikkiä ja jahdata sekä ennen kaikkea "tappaa" erilaisia leluja.  Leikkikaluksi kelpaa lähes kaikki. Joka meillä jättää kenkänsä eteiseen Hiljan ulottuville, tekee sen omalla vastuullaan.

On Hiljassa myös huonoja puolia. Sen mielestä aamu kolmelta olisi jo sopiva aika herätä ja sen kunniaksi aloittaa hermoja raastavan ja tärykalvoja turmelevan huutokonsertin. Kolmen konsertit eivät saaneet suurta suosiota, niinpä Hilja aloittaa konsertit nykyisin vasta viideltä.

Kotoa löytyi pureksittu pianon johto. Ehkä Hilja yrittää sabotoida muiden taiteilijoiden konsertteja. Viisas koira.

Hiljan kanssa nautin joka hetkestä- tää on parasta just nyt.

Sydämiä särkevä vauhtimimmi

Reilussa puolessatoista viikossa Hilja on kotiutunut mainiosti ja sulattanut meidän kaikkien sydämet.

Kotiutumisen jälkeen maailma on alkanut pikkuhiljaa avartua omaa kotipihaa pidemmälle. Automatkustaminen sujuu takakontissa muutaman kuuloaistia koetelleen reissun jälkeen. Ilmaa on päästy haistelemaan niin metsässä, lemmikkiliikkeessä kuin kaupungillakin.Jos haluat ihailevia katseita, leperteleviä ihmisiä ja lukuisia kommentteja söpöydestä, niin ota koikkerinpentu kainaloosi. Onnistut takuuvarmasti...Niinpä, koikkeripennuissa on "sitä jotain".

Joitakin uusia asioita Hilja katsoo sylistä ensin hieman epäillen, mutta hetken päästä uteliaisuus vie voiton. Päivä päivältä Hilja rohkaistuu enemmän ja enemmän. Ensimmäisinä päivinä vieraat ihmiset jännittivät kovasti, mutta nyt jo kaikkia mennään vastaan häntä heiluen ja kunniakierroksin.

Energiaa Hiljalla tuntuu olevan vähintäänkin kahden normaalin koikkeripennun verran. Päivät ovat leikkiä ja olohuoneeseen ja takaisin juostaan sekunnissa. Välillä luiden ja älylelujen sijasta kukat, matot ja lattialla lojuneet sukat ovat saaneet kokea oman osansa Hiljan energiasta. Siivoaminen on Hiljan mielestä aivan ykköspuuhaa; sen parempaa leikkiä kuin siivousrätin jahtaaminen ei ole vielä löytynyt. Toisaalta yksinolokaan ei ole ollut Hiljalle kauhistus; tai sitten emme ole vielä etsinnöistä huolimatta löytäneet Hiljan aikaansaannoksia.


Ihana se on, tosin en muistanut, että koiranpentu herättää myös lauantaiaamuna kuudelta. Mutta sitä saa, mitä tilaa.