Sydämiä särkevä vauhtimimmi

Reilussa puolessatoista viikossa Hilja on kotiutunut mainiosti ja sulattanut meidän kaikkien sydämet.

Kotiutumisen jälkeen maailma on alkanut pikkuhiljaa avartua omaa kotipihaa pidemmälle. Automatkustaminen sujuu takakontissa muutaman kuuloaistia koetelleen reissun jälkeen. Ilmaa on päästy haistelemaan niin metsässä, lemmikkiliikkeessä kuin kaupungillakin.Jos haluat ihailevia katseita, leperteleviä ihmisiä ja lukuisia kommentteja söpöydestä, niin ota koikkerinpentu kainaloosi. Onnistut takuuvarmasti...Niinpä, koikkeripennuissa on "sitä jotain".

Joitakin uusia asioita Hilja katsoo sylistä ensin hieman epäillen, mutta hetken päästä uteliaisuus vie voiton. Päivä päivältä Hilja rohkaistuu enemmän ja enemmän. Ensimmäisinä päivinä vieraat ihmiset jännittivät kovasti, mutta nyt jo kaikkia mennään vastaan häntä heiluen ja kunniakierroksin.

Energiaa Hiljalla tuntuu olevan vähintäänkin kahden normaalin koikkeripennun verran. Päivät ovat leikkiä ja olohuoneeseen ja takaisin juostaan sekunnissa. Välillä luiden ja älylelujen sijasta kukat, matot ja lattialla lojuneet sukat ovat saaneet kokea oman osansa Hiljan energiasta. Siivoaminen on Hiljan mielestä aivan ykköspuuhaa; sen parempaa leikkiä kuin siivousrätin jahtaaminen ei ole vielä löytynyt. Toisaalta yksinolokaan ei ole ollut Hiljalle kauhistus; tai sitten emme ole vielä etsinnöistä huolimatta löytäneet Hiljan aikaansaannoksia.


Ihana se on, tosin en muistanut, että koiranpentu herättää myös lauantaiaamuna kuudelta. Mutta sitä saa, mitä tilaa.