On siis kevät

Kevät on tullut. Varmana kevään merkkinä voidaan pitää sitä, että metsään pääsee kävelemään Inovit jalassa. Metsässä nautimme molemmat. Hilja juoksee hullun lailla. Kevään tunnistaa myös tukkoisuudesta. Vaikka koivut ovat kauniita ja Suomen taloudelle merkittäviä puita, ei niissä minusta ole keväällä mitään muuta iloa kuin se, että Hiljaa voi kierrättää niitä ympäri.

 Kevät näkyy myös koikkerin korvissa. Hilja sai ensimmäisen korvatulehdukensa, samoihin aikoihin kuin edeltäjänsä... Korvasta löytynyttä hiivatulehdusta voi osin selittää parempiin suihin jääkaapin alahyllyltä päätynyt makaroonilaatikon puolikas. Note to self: älä jätä mitään avonaisessa astiassa jääkaapin alahyllylle.

Söin purkin raejuustoa, Hilja raejuustopurkin 

Hilja on jälleen kasvanut. Painoa oli keskiviikkona eläinlääkärillä 7,7 kiloa. Se on muuttunut pennusta ihan koikkerin näköiseksi. Nätiksi, vaikka kauneus on katsojan silmissä.

Toisten koirien kohtaamisen suhteen olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Palasimme takaisin perusteisiin, namittamiseen. Vähitellen kohtaamiset alkavat sujua ilman vastaantulijan haukuntaa. Viikolla lähdimme kylille kävelemään useiden koirien ohitusten toivossa. No, tunnissa ei vastaan tullut yhtäkään koiraa. Missäköhän kaikki koirat oikein luurasivat? Asummehan sentään kaupungissa...

Viikonloppua olemme viettäneet mökillä. Hilja ainakin on tykännyt vapaudesta. Tekemistä on riittänyt. Eikä vauhtiakaan ole puuttunut.

Täältä tullaan, kevät!