Meistä

torstai 29. joulukuuta 2016

2016

Vuosi 2016 alkaa olla paketissa. Koostin vuodesta videon muistojen arkistoon. Videon lopusta voi bongata myös pieniä pätkiä miedän viimeaikojen treeneistä, joiden videoita en ole tänne jaksanut syystä tai toisesta laittaa.

Kulunut vuosi oli elämäntäyteinen ja osin jopa kiireinen. Koulua ja treenejä, vähän lisää koulua ja treenejä. Mukaan mahtui kuitenkin myös paljon muistoja kiikkustuolissa muisteltavaksi. Muutto, TopTeam, SM-hopea, Ruotsi-ottelu ja vapun jälkeiläisagiretki. Lenkki pimeällä pururadalla ja kaikki hyvä mitä siitä on seurannut.

Vuosi on opettanut, sääriluun kautta, että ahnehtia ei saa. Täytyy olla kärsivällinen, munakin kävelee joskus.

Jos tulevalle vuodelle saisi esittää kolme toivomusta, toivoisin terveyttä, terveyttä ja kolme toivomusta lisää. Voitte arvata mihin ne käyttäisin.

Tulevana vuonna haluaisin oppia nauttimaan jälleen agilitystä, jokaisista treeneistä ja pienenpienistä onnistumisista, matkasta. Ilman, että kannan huonoa omatuntoa vähäisistä treeneistä tai ajattelen vain työmaata, mikä meillä on vielä edessä. Silti olen varma, että korkkaamme kisakentät ensi vuoden aikana. Jännää.

Pidetään lippu korkealla ensi vuonnakin ja annetaan naurun raikua.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Syytä juhlaan

Vuosi on mennyt nopeasti. Hilja Himpula täyttää tänään kaksi vuotta.


Vuodessa Hiljasta on tullut aikuinen koira. Se on saanut järkeä ja malttia rutkasti lisää. Siitä on tullut helppo ja kiva koira. Se nukkuu aamuisin pitkään ja sen kanssa voi liikkua missä vain. Silti se on sama leikkisä, hauskan innokas ja energinen itsensä. Se rakastaa edelleen ruokaa, hanskoja, palloja ja temppujen tekemistä. Se on edelleen aina siellä missä laumakin.

Pätevä koti- ja harrastuskoira samassa paketissa. Voiko enempää enää toivoa?

Synttäripäivänä sankari pääsi kaksijalkaisen osapuolen vapaapäivän ja juoksemisluvan ansiosta aksaamaan. Se paineli menemään ihan hurjana. Niin pätevästi, että totesin sen oikeastaan olevan muuria, keinua ja Aata vaille kisavalmis.

Hyvää syntymäpäivää maailman paras Piipu ja sisarukset!

lauantai 26. marraskuuta 2016

Maailma jatkaa radallaan, päivä nousee uudestaan

Laiskuus on ulottuvut myös kuvaussarelle,
joten snäppikvat toimikoon kuvituksena
On kulunut seitsemän pitkää viikkoa ilman juoksemista ja kävelemistä. Jäljellä on toivon mukaan enää yksi.

Kuluneiden viikkojen aikana blogin elämä on ollut nimensä veroista. Kun ei saa tehdä sitä, mistä saa voimaa ja mitä eniten rakastaa, ei jaksa tehdä mitään muutakaan.Kun päälle vielä sairastaa muutaman tulehduksen, ei jaksa tehdä sitä vähääkään. Päivät ovat siis kuluneet lähinnä koulussa, läksyissä ja uima-altaassa vesijuosten. Hiljan lenkityksenkin olen ulkoistanut perheen muulle väelle.

Vaikka Hilja ei ole saanut samaa määrää juoksulenkkejä tai agilitytreenejä, se on ollut mitä onnellisin koira. Kunhan Hiljalla on ruokaa, lauma koossa ja saa nukkua rauhassa, se ei kaipaa elämäänsä mitään muuta.

Kuten arvata saattaa, agility ei ole edennyt lähes kahden kuukauden aikana suuntaan eikä toiseen. Keppejä olemme tehneet satunnaisesti kotipihalla ja hallilla olemme käyneet kahdesti. TopTeamin aluevalkka oli todellinen farssi minun hituroidessani ja käydessäni kaikkine kipeyksineni sekuntin tai kaksi jäljessä. Toisen kerran kävimme hallilla viime viikolla. Hilja osaa edelleen juosta puomia nätisti ja kaahottaa putkeen. Kaikki on siis sen suhteen edelleen hyvin. Minulla on edelleem Hilja, joka ei mene hiljaa. 

Tänä viikonloppuna olisi ollut toinen TopTeam leiri Tampereella. Jalan takia peruin sen. Tavallaan harmittaa, mutta tavallaan ei. Olisi ollut kiva treenata huippuvalkkujen opeissa ja nähdä tuttuja, mutta en olisi saanut treeneistä para-agilitaajana mitään irti. Myös viimeaikojen aktiivisuuden takia oli parempi, että varmasti innokkaampi varakoirakko pääsi mukaan.

Syyslomalla kävimme piipahtamassa Lontoossa. Selvisimme eksymättä metrossa ja pyöräilystä Lontoon keskustassa. Palohälytyskin oli onneksi keskellä yötä väärä.Kotiin Lontoosta tulimme samana päivänä kuin kaksi vuotta sitten Amerikasta. Koko päivän toivon, että mitään ei saa sattua. Helpotus oli suuri, kun kuulin Hilja olevan kotona kunnossa.

Olen pitkään yrittänyt kirjoittaa tekstiä Hessusta. Sellaista kaunista, missä purkaisin kokemaani ja näkemääni, muistelisin menneitä. Sellaista ei vain ole syntynyt.

Kuitenkin, toinen vuosi on ollut ensimmäistä helpompi. Lopulta se on mennyt ohi hujauksessa. Kipeitä asioita on ollut vähemmän kohdattavana. Ilo on tullut takaisin elämään. Elämä jatkuu, vaikka on olemassa elämä ennen Hessua ja sen jälkeen. Se ei ole samalaista, mutta ei sen tarvitsekaan. Vanhasta luopuessa saa tilalle aina jotain uutta. Juonenkäänteet tekevät tarinasta kokemisen arvoisen.

Silti, vieläkään en ole kyennyt selaamaan läpi kaikkia videoita ja kuvia. Ehkä muistovideon aika on kolmantena vuotena, ehkä ei vielä silloinkaan.

Tämä kuva on otettu kohta jo kuusi vuotta sitten. Hurjaa.
Sydän.
Ikävä.
Kuva: Chirpy-kennelin pentuepäiväkirja

tiistai 11. lokakuuta 2016

Pohjia ja huippuja


Pian viime päivityksen jälkeen sähköpostiin kilahti kutsu maajoukkueeseen edustamaan Suomea Ruotsi-otteluun. Pitkässä tarinassa oli kuitenkin muutama muuttuja.

Maaottelua edeltäneenä viikonloppuna matkustimme Helsinkiin ensimmäiselle TopTeam-leirille. Tietoa, näkemyksiä ja motivaatiota tuli enemmän kuin pieni ihmismieli osaa käsitellä. 

Perjantaina kävimme läpi käytännön asioita, ja lisäksi ohjelmassa olivat luennot terveellisistä elämäntavoista sekä persoonallisuustyypeistä urheilussa. Tunnistin itsessäni kasin ja kolmosen piirteitä. Sanon helposti, että tehdään nyt asiat näin. Tavoitelessani omaa parasta, tavoittelen usein täydellisyyttä. Kymppi miikka kokeesta on kaikista ärsyttävin numero - se on niin lähellä kymppiä, mutta silti se ei ole se.

Lauantai alkoi Annen mentalitreenillä. Kävimme läpi omaa suhtautumista ja motivaatiota. Miksi teen tätä? Mistä unelmoin? Missä mennään nyt? Mentalitreenien jälkeen kahlasimme läpi Villen ohjaustreenin (video alla), Sennin keppikliniikan ja Hannan hyppyestetsekkauksen. Hiljankin saa kääntymään kun sen vaatimalla vaatii, ja vippaukset onnistuvat. Hilja ei osaa keppejä, mutta osaa hypätä okserin.

Illalla uhmasin uhkarohkeasti eksymisvaaraa ja poliiseja pyöräilemällä illanviettoon puhelimen navigaattori kädessäni auki. Luulivat varmaan, että hunttaan pokemoneja. (En ole ladannut koko peliä.)

Sunnuntaina aamusta tarkoituksena oli tehdä treeni. Kuitenkin perjantaina olin onnistunut saamaan kurkkuni kipeäksi ja olo oli edelleen huono, joten lenkki typistyi lyhyeksi. Harmitti, sillä maastot hallin lähettyvillä olivat likimain täydelliset lenkkeilyyn. Kipeys harmitti myös siksi, ettei jaksanut keksittyä kaikkiin treeneihin täysillä. Ja myös siksi, että maaottelu oli uhkana jäädä välistä. 
 Lenkin jälkee kuuntelimme luennon henkisestä vahvuudesta. Kisoihin pitää lähteä onnistumaan. Jos lähtee epäonnistumaan, ei ainakaan onnistu.


Päivän treeneinä teimme hyvän setin juoksareita Sennin kanssa sekä viimeisenä Villen ratatreenin. Ratatreeneissä Hilja yllätti. Vaikeatkin kuviot onnistuivat, eikä se oikea-aikaisella ohjauksella katsellutkaan ansaesteitä. Täytyy siis vain luottaa itseensä, siihen, että me osaamme. Agilitymotivaatio nousi hetkessä sata pykälää. 

Nuha ei ollut koira-allergiaa, joten lopulta maaottelu jäi välistä. Harmitti. Lopulta viikonloppu oli silti mukava ja tunnelma Ratinassa kohdillaan. Jos ei voi itse urheilla, aina voi tsempata ja kannustaa.
Kun ei pystynyt itse treenaamaan, oli aikaa treenata Hiljan kanssa. Pääasiassa treenasimme juoksareita. Nyt Hilja osaa juosta puomin ja kaahottaa sen jälkeen suoraan. Sen askeleet osuvat hyvin kontaktipinnalle ja osumat ovat selkeitä, ellei se loikkaa. Seuraavaksi opettelemme kääntymään.


Video, jonka Hilja, Damliers Ofelia (@hiljakoohon) julkaisi

Eräänä lauantaina vietimme jälleen sukukokousta Jyväskylässä. Teimme aksaa ja agilityn jälkeen kokoonnuimme Eijan luo syömään ja rupattelemaan. Kerrassaan mukava päivä.






Kulunut kesä ja syksy jäivät mieleen huikeina. Ilmeisesti, jos saa jotain, on pakko antaa. Kaikki kostautui tällä kertaa säären rasitusmurtumana. Seuraavan 4-6 viikon ajan kaikenlainen iskutus, mukaan lukien juoksu ja kävely, ovat kiellettyjä. Agilityäkään ei saa tehdä. Silti en kadu tai jossittele. Tällaista elämä välillä on. Huippujen jälkeen tulee pohjia. Pohjalta takaisin huipulle nousee aina entistä vahvempana. 

Onneksi on Hilja.

maanantai 22. elokuuta 2016

Jackpot

Elokuun alussa Hilja avasi näyttelyuransa Kuopion kansainvälisessä näyttelyssä. Slovenialainen tuomaritäti selvästi tykkäsi Hiljasta ja lopulta valitsi Hiljan rotunsa parhaaksi. Kaupan päälle Hilja sai SERTin ja CACIBin. Arvostelussa kaikki oli hyvää tai erinomaista, ainoastaan häntä oli "bit current".
 

Tuloksen lisäksi Hilja yllätti käytöksellään. Se kulki kivasti väkijoukossa ja välillä osasi jopa relata. Kehässä oli oma iloinen itsensä. Antoi tutkia ilman vastalauseita ja heilutti tuomarille häntää. Aivan Hilja ei malttanut seistä paikoillaan koko arvostelun aikaa, mutta kaikessa ei voi olla täydellinen...

Ryhmäkehiä odotellessamme hyödynsimme kotiedun ja kävimme välillä kotona lepäämässä ja syömässä. Itse ryhmäkehistä ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Hiljan karisma ei riittänyt super-BIS-voittajan rinnalla. Kivahan se oli juosta kierros isoa kehää ympäri.


Alun perin tämän postauksen piti kertoa vain Hiljan nappiin menneestä näyttelystä. En kuitenkin voi olla mainitsematta tuoreinta jackpottia. Viime viikonloppuna omissa SM-kisoissani kaikki meni nappiin. Lauantaina 800m finaalissa puristus riitti yllätyshopealle uudella ennätysajalla 2.15. Sunnuntaina 1500m voimat ja matka eivät aivan riittäneet mitalille, hurjan viimeisen kierroksen jälkeen pronssiin jäi eroa vain sekunti. Pettynyt silti ei voi olla. Kokonaisuudessaan viikonloppu sujui yli odotusten. Ja sopivasti jäi vielä hampaankoloon...

Olo on tyhjä niin henkisesti kuin fyysisesti. Nyt on hyvä hengähtää hetki, tehdä agilityä ja suunnata nokka kohti ensi viikonlopun TopTeam-leiriä. Huippua!


tiistai 2. elokuuta 2016

Supermölli

Eilen suuntasimme pitkästä aikaa mökiltä ihmisten ilmoille, Viikseen Harrin PM-matkan tukimölleihin. Hiljan kanssa juoksimme supermölliradan kahteen kertaan. Himppula keskittyi agilityyn hienosti uudesta tilanteesta huolimatta ja painoi menemään kivalla asenteella.

Molemmilta radoilta teimme kaksi lähes samanlaista nollarataa, joista jälkimmäinen oli ehkä hieman nopeampi, sillä Hilja ei kaarrattanut aivan niin paljoa.

Ensimmäisen radan jälkeen Hilja oli aivan hämillään, kun yritin ottaa sitä radan jälkeen kiinni. Se ihmetteli, miksi pallo ei lennäkään ja meni putkeen odottamaan, josko tehtäisiin vielä lisää aksaa. Kaikkia vain nauratti.



Yllätyksekseni Hilja oli painellut menemään sitä tahtia, että palkintojenjaossa meidät kuulutettiin ykkösiksi. Palkinnoksi saimme tassupyyhkeen, remmin ja uuden pallon, josta tuli heti Hiljan suosikki.

Täytyy sanoa, ettei yhtään pöllömpi tapa viettää syntymäpäivää.


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Tässä ja nyt

Kesäloma on mennyt sitä tahtia, että metsät ja pellot ovat jälleen marjoja täynnä. Hilja on ollut ensin mukanamme mansikan poiminnassa ja sen jälkeen hullaantunut omistajansa tavoin runsaista vadelma-, metsämansikka- ja mustikka-apajista.

 
 
Blogihiljaisen kuukauden aikana olemme lähinnä mökkeilleet ja kaksijalkainen osapuoli on juossut enemmän ja nopeammin kuin koskaan. Uusia ja vanhoja temppuja olemme tehneet omaksi iloksemme. Hilja on ollut kerrassaan tyytyväinen koira. Päivät se on mökillä haistellut ulkona ja pitänyt huolen, ettei kukaan kutsumaton ole vain tullut tontillemme. Kotona se on sitä vastoin vain nukkunut tyytyväisenä omassa mökissään, jonka se parin päivän protestin jälkeen on ottanut omakseen. Vaikka Hilja ei vieläkään osaa ohittaa toisia koiria kauniisti, on siitä silti tullut entistä vähemmän ärsyttävä koira. Se on oppinut kerjäämään ja nauttimaan rapsutuksista ja malttiakin alkaa jopa vähitellen löytyä.

Agilitykentällä olemme käyneet pari kertaa. Todenneet, että juoksupuomista on turha edes haaveilla (keksi loikkaamisen), opetelleet pysäreitä pesuvadilla ja oppineet vihdoin pujottelemaan 12 keppiä. Tosin kaikessa koikkerimaisessa nerokkuudessaan Hilja keksi, että kepit pääsee paljon nopeammin kun pujottelee vain joka toisen välin.

 
 
Tulimme Hiljan kanssa valituiksi Sagin TopTeamiin. Hain mukaan asenteella "ei menetettävää", ja niin vain Hilja oli tehnyt valitsijoihin vaikutuksen. TopTeam on meille huikea mahdollisuus opetella pohjat kerralla kuntoon. Kotiläksyjen myötä on pakko lähteä hallille. Puhumattakaan siitä, mitä leirireissut tuovat mukanaan. Odotan innolla!

 
Kuitenkin tiimivalintoja seuraavana päivänä sain jälleen muistutuksen, mikä lopulta on tärkeintä. Hilja oli iskän kanssa lenkillä astunut johonkin maahan kaadettuun happoon tai muuhun syövyttävään aineeseen ja alkanut ulisemaan ja nuolemaan tassujaan. Eläinlääkäristä oli annettu ohjeeksi tassujen huuhtelemisen lisäksi syöttää koiraa niin paljon kuin se syö mahdollisesti ruuansulatuselimistäön joutuneen aineen laimenemiseksi sekä antaa koiralle lääkehiiltä. Syömispuolen Hilja oli hoitanut mielellään, mutta lääkehiili ei sitten ollutkaan niin helppo tapaus. Ensinnäkään mökillä ei ollut lääkehiiltä ja kello oli niin paljon, että lähin apteekki oli auki 60 kilometrin päässä (eli oikeasti, lääkehiiltä kannattaa hommata valmiiksi myös mökin lääkekaappiin). Toisekseen, lääkehiilen ruiskuttaminen koiran suuhun ei sujunut ilman, että koira, omat jalat, kädet ja vaatteet sekä nurmikko olivat hiililitkusta yltä päältä mustina.

Näyttää, että Hilja selvisi koko onnettomuudesta säikähdyksellä. Ilmeisesti ainetta ei olut päätynyt ruuansulatukseen asti. Muutaman päivän  Hilja oli normaalia vaisumpi, mutta pullealla täpötäydellä vatsalla saattoi olla osuutta asiaan.

Hilja kehottaa esimerkillään kaikkia ottaman rennosti ja naaaaauttimaan kesästä!
 

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Just chill




Näiden kuvien myötä toivotamme kaikille oikein hyvää keskikesän juhlaa. Me vietämme sen mökillä saunoen, syöden ja rentoutuen. Hilja saa pelata palloa ja juosta vapaana sielunsa kyllyydestä. Kesä. 

torstai 9. kesäkuuta 2016

Parasta aikaa

Vihdoin ensimmäinen lukiovuosi on takana. Vuosi on ollut rankka, mutta silti niin antoisa. Paljon uutta, ystäviä ja muistoja, jotka säilyvät läpi elämän. Aivot ovat vieläkin koulumoodissa ja hamuavat lukemista. Vielä ei oikein käsitä, ettei tarvitse tehdä mitään. Voi vain olla.

Elämä uudessa kodissa on asettunut raiteilleen. Vihdoin meillä on sohva ja valot saa lamppuihin valonkatkaisijasta. Kahdessa huoneessa on jopa verhotkin. Uusia lenkkipolkuja on löytynyt ja niitä on tallottu urakalla. Ainoana miinuspuolena kahden agilitykentän kokoisen pihan puuttumisen lisäksi sanoisin hirvittävän punkkien määrän. Punkkeja saa olla poistamassa Hiljasta lähes joka päivä, litkuista huolimatta.

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, olemme tehneet agilityä mittapuullani paljon. Olemme treenaneet edelleen keppejä, ottaneet osaa ryhmätreeneihin, käyneet hurjastelemassa epiksissä huippukoirien kanssa samaa vauhtia ja uskaltautuneet treenaamaan "isojen" koirien ratoja. Paljon on vielä opittavaa, mutta äitkin totesi Hiljan menevän hyvin siihen nähden mitä sille on opetettu.



Suurin muutos agilityn suhteen on tapahtunut pääni sisällä. Olen uskaltanut jälleen antaa agilityn viedä. Pala palalta ja kerta kerralta agilitystä on tullut kivempaa. Sorsiksen metsien ja kenttien, ryhmätreenien ja kisatilanteen kohtaaminen on auttanut asiaa. Hiljan vaikutus on ollut hurja. Miksi en iloitsisi agilitystä kun minulla on koira, joka rakastaa agilityä?


Hilja oli onnistunut saamaan jostakin haavaumia sarveiskalvoonsa. Eläinlääkärissä Hilja muisti korvien kanssa koetut epämukavuudet ja jo eteisessä oli valmis poistumaan saman tien. Pienen neuvottelun jälkeen toimenpiteet saatiin tehtyä ja määräykseksi laittaa silmätippoja kuudesti päivässä. Viikon tippashow'n jälkeen toivon hartaasti, että Hilja ei sairastu enää koskaan silmätulehdukseen.

Hilja saavutti toissa päivänä kisaiän. Puolitoistavuotiaan Hiljan äiti sanoo olevan "kivin" koira.


Nykyään Hiljan ja meidän kuulumisia löytää myös instagramin ihmeellisestä maailmasta nimellä hiljakoohon. Instagramiin rekisteröitymättömät voivat kyylätä Hiljan ig;tä sivupalkin widgetistä. Kuvaa klikkaamalla saa näkyviin kuvatekstin ja kommentit. Uskon instan päivittyvän blogia useammin, mutta blogia en aio lopettaa. Koska kirjoittaminen.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Näet elämän sellasiena kuin sen haluat nähdä

On tuntunut kuin kesältä. 







Himppulasta on kuoriutunut oikein pätevä ja kiva koira. Agilityä olemme tehneet enemmän kuin koko talvena yhteensä. On ollut oikeastaan tosi hauskaa. Hilja on oppinut pujottelemaan kuusi keppiä ihan sikahienosti.

Palataan lisää kuin on oikeasti kesä. 

maanantai 9. toukokuuta 2016

Tee jotain mitä voit kiikkustuolissa muistella

Vappuna teimme Hiljan kanssa roadtripin, tai pikemminkin trailrtripin, Tampereelle Ollin jälkeläisageihin. Näimme tuttuja, aksasimme ja kävimme haistelemassa Tampereen vapputunnelmaa pitsapiknikillä Koskenrannassa. Kiitokset vielä kaikille asianosaisille, oli kivaa. Agilitymotivaatiokin lähti hurjaan nousuun. 


Himppulan kanssa reissu meni kivasti, paluumatkan se nukkui kokonaan samassa vaunussa olleesta koirasta huolimatta. Pieni lisäkärsivällisyys ja maltillisempi äänenkäyttö eivät olisi haitaksi, mutta annettakoon ne vielä nuoruuden nojalla anteeksi. Hiljaa hyvää tulee.


Koko reissussa seitsemän tunnin junamatkoineen ei ollut kerrassaan mitään järkeä. Mutta jos koskaan ei tee mitään hullua, sitten kiikkustuolissa ei ole mitään muisteltavaa.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Uusi elämä

Pari viikkoa sitten saimme vihdoin muutettua uuteen kotiin. Vähitellen tavarat alkavat asettua jälleen paikoilleen. Uuden kodin myötä alkoi uusi elämä. Helpompi, ainakin toivottavasti. Enää ei ole niin pitkä matka kaikkialle. Kouluun pääsee bussilla alle puolessa tunnissa, hallille autolla vartissa ja kesätreenikentälle viidessä minuutissa. Talo on uusi ja naapurissa asuu sattumalta agilityihmisiä. Ainoana miinuksena voisin sanoa huonommat lenkkimaastot sekä luopumisen kahden agilitykentän kokoisesta takapihan nurmikosta.

Hilja on sopeutunut muutokseen valtavan hienosti. Se on nukkunut yönsä omalla rakkaalla pedillään, eikä vielä toistaiseksi naapureiltakaan ole kuulunut valituksia päivisin haukkuvasta koirasta. Ensimmäisillä kerroilla Hilja ei uskaltanut kävellä rappusia ylös, mutta leipäpalan vetovoima on ihmeellinen. Pyöräteillä Hilja ei ole vieläkään oppinut kulkemaan oikeaa puolta, vaan kulkee maalaiseen tapaan keskellä tietä.
En jaksanut ottaa uutta kuvaa, sillä Hiljan elämänasennetta
vuoden takaisesta ei edes uusi  koti ole hetkauttanut
Muuttokiireiden lomassa keppitreenit ovat jatkuneet, yrityksen ja erehdyksen kautta. Kuudella kepillä on takana yhdet treenit. Välillä kepit sujuvat valtavan hienosti, mutta välillä Hilja ei yhtään tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mutta kai Hiljaa hyvää tulee…Muuta agilityä olemme tehneet sen verran, että kerran hallilla testasin, osako Hilja edelleen kaahottaa putkeen. Osasi, eli kaikki on hyvin.


Huomenna on tiedossa pitkästä aikaa reissuamista agilityn ansiosta. Kivaa. 

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Keskeltä merivesi lainehtii, rannat on kuin peili

Olemme yhä elossa. Elämä on vain ollut täynnä itseään, elämää.


Hilja on pitäny positiivisen elämänasenteensa. Siitä kaikki muu paitsi turvaliivin pukeminen, korvien puhdistamien ja jonnekin lähteminen kesken uniajan on kivaa. Hangessa on kiva juosta ja kun lumet sulavat, on hangen alta kiva syödä kaikkea (meidän mielestä ällöä) ihan himona. Kun joku herää tai tulee kotiin, se on kivaa ja jos joku vielä syö banaania , se on ihan sikakivaa. Varsinkin aamuisin Hiljan jäädessa onnellisena petiinsä nukkumaan vaihtaisin mielelläni osia sen kanssa.




Hiljan kanssa olemme aloittaneet keppien opettelun. Kun agilityseuramme järjesti 2x2 kurssin, ilmoittauduin heti mukaan. Ensin keppien opettamien vaikutti aivan epätoivoiselta. Hilja tarjosi kaikkea muuta paitsi keppien välistä kulkemista. Hankalan alun jälkeen homma on alkanut luistamaan ja olemme jo päässeet kahteen vinoon keppipariin. Hiljan tykkää keppien opettelusta hurjan paljon, jo pallon ja naksuttimen ilmestyessä käteeni se tietää mitä tehdä.

Treeneistä olisi videoita, mutta en tiedä ketä kiinnostaa katsoa heiluvia ja pimeitä puhelinvideoita, joissa koira vilahtaa vain välillä, Hilja tarjoaa mitä erikoisempia asioita ja joissa minä liikun kömpelösti lumihangessa vaatteissa, joiden tyylikkyydelle ei voi kuin nauraa.

Märkänä sen turkki näyttää pörröiseltä

En usko elämän hektisyyden ainakaan helpottavan ainakaan seuraavaan kuukauteen. Edessä on paljon, muut(t)oksia. Onneksi Hiljan sydän on siellä missä sen laumankin.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Päivä vain ja hetki kerrallaan


Menneillä viikoilla olen huomannut vuorokauden tuntien rajallisuuden. Elämä on pyörinyt lähinnä koulun, läksyjen ja treenien ympärillä. Koulu on niin sanotusti syönyt. Myönnän välillä jopa poteeneni huonoa omatuntoa Hiljan kanssa vietetyn ajan vähyydestä. Tällöin blogi on ollut luonnollisesti tärkeysjärjestyksessä viimeisenä.

Viimeaikoina Hiljasta on tullut entistä helpompi koira. Enää aivan jokaiseen ohikulkijaan ei tarvitse reagoida tai jokaiselle vastaantulevalle koiralle rähjätä. Korvatkin alkavat kuulla luoksetulokutsun entistä paremmin. 

Äidin mielestä Hilja on sisäistänyt koikkerin syvimmän olemuksen: rauhallinen sisällä ja sähäkkä ulkona.


Agility etenee hitaasti, mutta varmasti.  Hallilla olemme käyneet kerran tai kaksi treenaamassa pientä ratapätkää ja juoksareiden alkeita. Pari kertaa olemme treenanneet kotona kääntymisiä ja kiertämisiä. Ensin nekin kaiken muun tapaan vaikuttivat epätoivoisilta, mutta vähitellen Himppu on alkanut lukemaan ohjaustani. 

Taannoin omalla kisareissullani Jyväskylässä kävimme moikkaamassa Hiljan siskoa ja äippää. Hieman nihkeän alun jälkeen sisarukset löysivät jälleen yhteisen sävelen.




Kumpi osasi taas poseerata? 

Hilja on oppinut tuntemaan herätyskelloni äänen ja ryntäämään heti huoneeseeni. Pikku Hilski on täyttänyt suuret saappaat. 

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Enemmän juustoa

Tammikuusta mieleen jäivät lähinnä pakkaset, jotka toivat mukanaan lähes koko kuukauden kestäneen mitääntekemättömyyden. Vuoden alusta parantelin neljä viikkoa penikkaani. Tarkoitus oli hiihtää paljon, mutta viikon viides kerta salilla alkoi kysyä jo asennetta.

Mittarin lähennnellessä miinus kolmeakymmentä Hilja viihtyi vallan mainiosti sisällä. Sen mielipide lenkille lähtöön oli kutakuinkin tällainen:


Kun ulkoilu ei oikein ketään kiinnostanut, teimme sisällä temppuja. Vihdoin älysin vaihtaa sivulletulon opettamisen taktiikkaa, sillä Hilja ei namikäden seuraamisesta älynnyt mitään, pyöri vain käden ympärillä tarjoten eri juttuja. Onneksi on vaihtoehtoja.



Tammikuun aikana saimme raahauduttua muutaman kerran hallille ihan omatoimisesti. Etenemistä, takanaleikkauksia, loivia valsseja ja keinun paukutteluleikkiä. Helppoa ja kivaa.


Tällä ja edellisellä viikolla olemme päässeet nauttimaan ohjatuista treeneistä muistoja herättävässä ryhmässä. Hallille on kiva mennä näkemään vanhoja tuttuja.

Ensimmäinen kerta meni ihan ihmettelyksi. Hilja joutui odottamaan omaa vuoroaan kauan ja kävi ihan kierroksilla. Ennen radalle pääsyä se säikähti viereisellä kentällä louskuttanutta nöffiä eikä kentälläkään keskittynyt tekemiseen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen palkkailin Hiljaa ihan vain hallissa olemisesta ja sain sen taas rentoutumaan. Toisella kierroksella Hilja ei millään halunnut tulla lähtöön jalkojeni väliin, mutta lopulta saimme tehtyä muutamia kivoja putkipätkiä ja merkkauksen alkeita.

Tämän viikon treeneissä ensimmäinen sessio meni taas hieman plörinäksi. Yritimme opettaa Hiljalle liian vaikeaa takaakiertoa ja Hilja ei tiennyt miten päin oikein olisi pitänyt olla. Luovutimme ja kokeilimme rataa helpotettuna. Valssit valuivat ja Hilja bongaili putkia oman mieensä mukaan. Jäähkälenkillä mietin, ettei agilityä tarvitse tehdä, jos se rassaa meitä molempia.

Toisella kierrroksella sain selkeämmät ohjeet. Koira hypyn taa, merkkausvalssi, koira putkeen ja mukaan putkelta, hyppy, valssi, älä kiirehdi ja takanaleikkaus. Parin yrityksen jälkeen Hilja alkoi kääntyä valssiin ja lähti putkelta mukaan haahuilun sijasta. Palkkana oli lelujen lisäksi muutama juustopala, ja juuston voimalla Hilja tuli innokkaana lähtöön jalkojen väliin. Ehdimme tehdä vielä kolmannen session. Kaksi minuuttia, kaksi onnistunutta pätkää ja jopa kaksi onnistunutta takanalaikkausta hypylle. Muistin taas, miksi agility on niin koukuttavaa. Ja ensi kerralla otan mukaan vielä enemmän juustoa...

Hilja täyttää kohta vuoden ja kaksi kuukautta. Neljän kuukauden päästä sen kanssa pääsisi kisaamaan. Emme kyllä ole kisoihin menossa piiitkään aikaan.  Ajatuskin Hiljasta säätämässä kisoissa lähinnä huvittaa.

..

Hilja on ollut meillä muutamaa päivää reilun vuoden. Rehellisesti sanottuna en vieläkään osaa antaa hyvää vastausta kysyttäessä millainen koira Hilja on. Tärkeä se on, ja sopivasti ihan outo ja hullu. Oudon hullu vai hullun outo, mene ja tiedä...

Nyt täällä on oikeastaan kiva talvi. Lunta ja pientä pakkasta. Oikeastaan tykkään oikeastaan kivoista talvista. Hyvää oikeastaan kivaa talvea kaikille lukijoille.