Olet päivänpaisteeni ja kaikki mitä saatoin vain toivoa

Koulua on käyty jo kohta kuusi viikkoa. Ensimmäinen koeviikko on jo ovella. Alkujärkytyksen jälkeen koulu on vähitellen alkanut sujumaan ja aamutreeneihin on aina kiva mennä. Pitkän matikan laskut ovat pitkiä jo ensimmäisellä kurssilla ja blogin sijasta olen kirjoittanut tekstitaidon vastauksia lehtitekstin eri osien merkityksestä. First thing first.  Kun syy kesän huonosti menneisiin kisoihin saatiin selville ja hoitoon, olo on parantunut samaa tahtia ennätysten kanssa. Kaiken jälkeen on alkanut tuntua, että elämä hymyilee jälleen.


Hilja on ollut omalta osaltaan syy hymyyn. Siitä on tullut valtavan iloinen, oikea päivänpaiste. Hiljan mielestä jokaisesta hetkestä, eritoten kotiinpaluusta, voi iloita. Lenkeilläkin ilo oikein paistaa sen silmistä. Iloisuuden lisäksi Hiljasta on tullut hellyydenkipeä ja se on vailla rapsutuksia niin aamuin kuin illoin.

Hiljan pääkopassa moni palikka on
loksahtanut paikoilleen. Se on jopa saanut
hieman järkeä päähänsä. Luoksetulokutsu tarkoittaa luoksetuloa, seuraamiskäsky seuraamista ja kaikkia kummia klkijoita ei tarvitse haukkua. Lenkeillä toiset koirat ohitetaan ongelmitta, vaikkeivat ohitukset ole kuin oppikirjasta.

Pari viikkoa sitten kävimme haistelemassa tunnelmaa agilitykisoissa. Aluksi Hilja oli aivan hämillään koiramäärästä ja vain veti ympäriinsä, mutta jo hetken päästä se asettui ja alkoi ottamaan kontaktia. Toiset koirat kyllä kiinnostivat, mutta rähinöiltä vältyttiin. Radan reunalla Hilja syttyi rataa menneistä koirista ja yritti itsekin päästä radalle. Joku heittikin siitä vielä tulevan agilitykoira. Lopuksi se keskittyi sivussa hienosti leikkimiseen ja parilla lämppäesteellä teki yhtä hienosti kuin kotipihalla. Koiratapahtumissa olemisessa meillä on vielä paljon harjoiteltavaa. Tässä kohtaa voi kuitenkin katsoa peiliin. Kuinka Hilja voisi osata sellaista mitä se ei ole harjoitellut?

Agilityyn tutustumista olemme jatkaneet kotipihalla. Hiljasta on tullut totaalinen agilityhullu. Se syttyy jo pallon ottamisesta käteen ja pihalla sen lempileikki on juosta putkea edestakaisin pallo suussaan, ihan vain omasta tahdostaan. Joskus iltaisin se pyytää ulos pissille, mutta meneekin juoksemaan ulos pallon kanssa rallia.

 Edelleen opettelemme menemään suoraan, suora vain on hieman kaartunut ja pidentynyt. Mutkaputki oli niin suuri hämmennys, että palasimme takaisin suoraan putkeen, jota lähdemme vähitellen laittamaan mutkalle. 



Hilja on palkkaantunut leluilla valtavan hienosti, pallo on paras ja kuolleen lelun idean se on tajunnut hyvin. Ehkä liiankin, sillä koikkerimaiseen tapaan se tajusi, että lelulle voi myös juosta suorittamatta yhtään estettä. Hämmennystä sitä vastoin aiheutti apupalkkaajalle jätetty pallo. Hilja ei meinannut älytä, että pallon saadakseen täytyy tehdä muutakin kuin haukkua palloa... No, uuden oppimiseen tarvitaan hämmennystä.

Hilja ja vanha muovipullo.
 Kuva, joka kiteyttää kaiken Hiljasta.