Kesäretki synnyinseudulle

Tiistaina liian aikaisin aamulla suuntasime kohti Jyväskylää katsomaan, yllätys yllätys, pesäpalloa. Tällä kertaa Hiljakin pääsi mukaamme.

Kävelylenkin ja pelin katsomisen jälkeen olo oli yhtä märkä kuin silloin, kun pyöräilin 20 kilometria päivänä , jona satoi kuukauden sademäärän kerralla. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen.

Reissuun mahtui onneksi muutakin ohjelmaa. Pakollisen shoppailukierroksen jälkeen suuntasimme Hiljan kanssa visiitille Eija-kasvattajan luo. Hilja otti muut koirat yllättävän hyvin ja sopeutui myös yllättävän hyvin lauman jatkoksi. Ensin sisarukset vain haistelivat toisiaan, mutta hetken kuluttua sisarusten yhteinen sävel löytyi. Leikistä ei meinannut tulla loppua.

On päätä ja häntää...

Lopulta saime siskokset rauhoittumaan yhteiskuvaan.

"Sovitaanko et ei olla nätisti kuvassa, siskoseni?"

"Mä kyl ainakin oon"

Siskoissa on paljon samaa näköä, joskin Sofi on Hiljaa huomattavasti pienempi ja sirompi. Ulkonäkönsä Hilja on perinyt äidiltään, livenäkin se oli aivan äitinsä näköinen (ja kokoinen). Äitinsä tyttö.

Välillä vastaan tuli tällaisia

Visiitin jälkeen Hilja oli väsynyt. Illan viimeisen pelin se katsoi sylissä nukkuen ja hotellissakin se käpertyi sikeästi nukkumaan häkkiinsä ja nukkui koko yön.

Hiljan mielipide hotellielämästä

Seuraavana päivänä järvimaisemissa suoritetun aamulenkin (ja hotelliaamiaisen) jälkeen suuntasimme tapaamaan lisää koikkereita. Tällä kertaa Hilja pääsi leikkimään 12-viikkoisen suloisuuden, Sulon, kanssa. Hiljan ja Sulon kemiat kohtasivat heti. Ensin Sulo juoksi kukkapenkkiä ympäri Hilja perässään, sitten osat vaihtuivat. Välillä Sulo jekutti Hiljaa menemällä aurinkotuolin alle piiloon ja sitten taas mentiin.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä...

"Entä jos mä otan sun luun?"

Reissun aikana Hilja oppi ja huomasin sen osaavan monia asioita.  Käytöksellään se yllätti minut positiivisesti. Hotelliyö, automatkustaminen ja kaupungilla kävely sujuivat ongelmitta. Yhdellekkään koiralle ei remmissä rähjätty ja vihjeestä Hilja otti hienosti kontaktia. Hississä se matkusti kuin olisi matkustanut siellä aina ja hotellin itsestään aukeavia ovia oli Hiljan mielestä kiva aukoa. Ensimmäisten pesispelien aikana Hiljan maltti ei riittänyt koko pelin katsomiseen, mutta jo viimeisiä pelejä se malttoi katsoa mukisematta. Pelien katsominen oli eri mukavaa, kun sai rapsutella sylissä nukkunutta Hiljaa.

Totesin itselleni, että olen turhaan stressannut Hiljan sosiaalistamisesta, tai pikemminkin sen puutteesta. Hilja vain sai niin isot saappaat täytettäväkseen. Mutta ilmeisesti Hiljaa hyvää tulee.