Kesäloma on mennyt sitä tahtia, että metsät ja pellot ovat jälleen marjoja täynnä. Hilja on ollut ensin mukanamme mansikan poiminnassa ja sen jälkeen hullaantunut omistajansa tavoin runsaista vadelma-, metsämansikka- ja mustikka-apajista.
Blogihiljaisen kuukauden aikana olemme lähinnä mökkeilleet ja kaksijalkainen osapuoli on juossut enemmän ja nopeammin kuin koskaan. Uusia ja vanhoja temppuja olemme tehneet omaksi iloksemme. Hilja on ollut kerrassaan tyytyväinen koira. Päivät se on mökillä haistellut ulkona ja pitänyt huolen, ettei kukaan kutsumaton ole vain tullut tontillemme. Kotona se on sitä vastoin vain nukkunut tyytyväisenä omassa mökissään, jonka se parin päivän protestin jälkeen on ottanut omakseen. Vaikka Hilja ei vieläkään osaa ohittaa toisia koiria kauniisti, on siitä silti tullut entistä vähemmän ärsyttävä koira. Se on oppinut kerjäämään ja nauttimaan rapsutuksista ja malttiakin alkaa jopa vähitellen löytyä.
Agilitykentällä olemme käyneet pari kertaa. Todenneet, että juoksupuomista on turha edes haaveilla (keksi loikkaamisen), opetelleet pysäreitä pesuvadilla ja oppineet vihdoin pujottelemaan 12 keppiä. Tosin kaikessa koikkerimaisessa nerokkuudessaan Hilja keksi, että kepit pääsee paljon nopeammin kun pujottelee vain joka toisen välin.
Tulimme Hiljan kanssa valituiksi Sagin TopTeamiin. Hain mukaan asenteella "ei menetettävää", ja niin vain Hilja oli tehnyt valitsijoihin vaikutuksen. TopTeam on meille huikea mahdollisuus opetella pohjat kerralla kuntoon. Kotiläksyjen myötä on pakko lähteä hallille. Puhumattakaan siitä, mitä leirireissut tuovat mukanaan. Odotan innolla!
Kuitenkin tiimivalintoja seuraavana päivänä sain jälleen muistutuksen, mikä lopulta on tärkeintä. Hilja oli iskän kanssa lenkillä astunut johonkin maahan kaadettuun happoon tai muuhun syövyttävään aineeseen ja alkanut ulisemaan ja nuolemaan tassujaan. Eläinlääkäristä oli annettu ohjeeksi tassujen huuhtelemisen lisäksi syöttää koiraa niin paljon kuin se syö mahdollisesti ruuansulatuselimistäön joutuneen aineen laimenemiseksi sekä antaa koiralle lääkehiiltä. Syömispuolen Hilja oli hoitanut mielellään, mutta lääkehiili ei sitten ollutkaan niin helppo tapaus. Ensinnäkään mökillä ei ollut lääkehiiltä ja kello oli niin paljon, että lähin apteekki oli auki 60 kilometrin päässä (eli oikeasti, lääkehiiltä kannattaa hommata valmiiksi myös mökin lääkekaappiin). Toisekseen, lääkehiilen ruiskuttaminen koiran suuhun ei sujunut ilman, että koira, omat jalat, kädet ja vaatteet sekä nurmikko olivat hiililitkusta yltä päältä mustina.
Näyttää, että Hilja selvisi koko onnettomuudesta säikähdyksellä. Ilmeisesti ainetta ei olut päätynyt ruuansulatukseen asti. Muutaman päivän Hilja oli normaalia vaisumpi, mutta pullealla täpötäydellä vatsalla saattoi olla osuutta asiaan.
Hilja kehottaa esimerkillään kaikkia ottaman rennosti ja naaaaauttimaan kesästä!
Menneillä viikoilla olen huomannut vuorokauden tuntien
rajallisuuden. Elämä on pyörinyt lähinnä koulun, läksyjen ja treenien
ympärillä. Koulu on niin sanotusti syönyt. Myönnän välillä jopa poteeneni huonoa omatuntoa Hiljan kanssa vietetyn ajan vähyydestä. Tällöin blogi on ollut luonnollisesti tärkeysjärjestyksessä viimeisenä.
Viimeaikoina Hiljasta on tullut entistä helpompi koira. Enää aivan jokaiseen ohikulkijaan ei tarvitse reagoida tai jokaiselle vastaantulevalle
koiralle rähjätä. Korvatkin alkavat kuulla luoksetulokutsun entistä paremmin.
Äidin mielestä Hilja on sisäistänyt koikkerin syvimmän
olemuksen: rauhallinen sisällä ja sähäkkä ulkona.
Agility etenee hitaasti, mutta varmasti. Hallilla olemme käyneet kerran tai kaksi
treenaamassa pientä ratapätkää ja juoksareiden alkeita. Pari kertaa olemme treenanneet
kotona kääntymisiä ja kiertämisiä. Ensin nekin kaiken muun tapaan
vaikuttivat epätoivoisilta, mutta vähitellen Himppu on alkanut lukemaan ohjaustani.
Taannoin omalla kisareissullani Jyväskylässä kävimme
moikkaamassa Hiljan siskoa ja äippää. Hieman nihkeän alun jälkeen sisarukset löysivät
jälleen yhteisen sävelen.
Kumpi osasi taas poseerata?
Hilja on oppinut tuntemaan herätyskelloni äänen ja ryntäämään heti huoneeseeni. Pikku Hilski on täyttänyt suuret saappaat.
Aurinko. Pakkanen. Ensimmäinen kaunis päivä pitkään aikaan. Meille kuuluu hyvää. Jouluna lepäsimme, rentouduimme ja söimme hyvin.
Päivä alkoi aikaisilla agilitytreeneillä, toisilla sitten kennelyskään sairastumisen. Harjoitusten teema on pyörinyt estefokuksen, putkille tehtävien takanaleikkausten, erilaisten estekulmien ja suorien rytmittämisen ympärillä. Treenit ovat menneet jopa yllättävän hyvin. Monet vaikeat asiat, kuten takanaleikkaukset ja Hiljan saaminen kontaktiin ennen pätkän aloittamista ovat loksahdelleet kohdalleen. Vähitellen oma tuntuma ohjaukseen ja rytmitykseen alkaa löytyä. Kun päättää pystyä, pystyy. Hilja on ollut mahdottoman innoissaan - ja nopeana. Tossua on saanut pistää toisen eteen. Kerrassan huippua.
Vihdoin koitti syysloma. Syysloma alkoi koulun puolesta hyvillä mielin, koeviikko meni ensimmäiseksi jopa yli odotusten. Kuviksenkin pääsin läpi, joten minun taiteellisilla lahjoilla lupaan et ei ikinä, ei ikinä enää.
Viime päivinä mökillä Hilja on saanut tarkoituksella vain olla, levätä pidemmistä lenkeistä. Lenkkeilyn määrän vähenemisen on kuitenkin huomannut. Hiljassa on ollut virtaa kuin pienessä kylässä. Aamuisin se on herättänyt meidät valtavan iloisena ja energisenä. Ulkona se on juossut ja haistellut ja juossut taas vähän lisää - onnen paistaessa sen silmistä läpi. Välillä hajut ovat kuitenkin vieneet voiton myös luoksetulokäskystä. Teini mikä teini..
Mökillä Hilja on ptänyt huolen, että kukaan ei varmasti ole päässyt mökillemme salaa. Kaikki kulkijat ja naapuritkin ovat olleet Hiljasta haukkumisen arvoisia. Mökillä on myös näkyyt mörköjä. Uuten paikkaan siirrettyä kompostia Hilja haukkui vartin ja yhtenä iltana se istui rantakivellä vastaten aina omalle kaiulleen.
Kaikki hus pois MINUN tontilta!
Hiljasta on tullut suuri kissakoira. Kotipihalla jonkun vapaana vaelteleva kissa on tullut Hiljan toimesta iltapissillä useamman kerran ajettua pois meidän pihasta. Tai ainakin olevinaan, sillä yksi päivä se laittoi äidin kanssa pihakukkia vapaana kissan lymytessä viiden metrin pässä pihapusikossa kaikessa rauhassa.
Muutamana yönä Hilja oli oudon levoton, vinkui ja piti melkein koko taloa hereillä. Ensimmäisenä yönä viknkuminen meni sekaisin olleen mahan piikkiin, mutta toisena ja kolmantena yönä levottomuus alkoi jo ärsyttää. Ajattelimme Hiljan kokeilevan rajojaan tai tekevän juoksujaan.No, syy levottomuudelle selvisi siivouspäivänä, kun keittiökaapista löytyi hiiren jätöksiä. Ilmeisesti hiirten rapina oli saanut Hiljan levottomaksi, sillä vinkumista ei ole sen koommin esiintynyt.
Torstaina Hilja pääsi jälleen agilityeskarin. Videomateriaalia ei taaskaan ole, mutta kivasti se teki. Ensin se tosin oli pimeän putken pään kanssa hieman hukassa, mutta sen älyttyään se teki kahdeksan esteen, pimeän putkikulman, pari niistoa ja putkenpään ohituksen sisältäneen, pätkän pätevästi kivalla draivilla. Toisella sessiolla ohjaaja jäi neuvomaan minulle uutta pätkää ja sillä aikaa Hilja pääs haahuilemaan ja löysi matota kivan hajun. Ensin se oli taas hetken aikaa hieman kuutamolla, mutta lelulla sen sai jälleen innostettua tekemään ja juoksemaan putkeen.
Onneksi radalla kaikki muu unohtuu, sillä lämppälenkeillä hieman ketutti. Agilityyn menin suoraan koulusta ja otin kotoa mukaan reppuun evääksi jugurttia, sen levittyä reppuun ehkä elämäni kalleinta sellaista. Note to everybody; laskimet eivät kestä jugurttia.
Viime viikolla Hilja täytti jo kymmenen kuukautta. Vielä sillä on onneksi aikaa aikuistua.
Hilja 10kk, n. 40 cm ja 11,5 kiloa. Mustat karvat sensuroituvat tehokkaasti
Koulua on käyty jo kohta kuusi viikkoa. Ensimmäinen koeviikko on jo ovella. Alkujärkytyksen jälkeen koulu on vähitellen alkanut sujumaan ja aamutreeneihin on aina kiva mennä. Pitkän matikan laskut ovat pitkiä jo ensimmäisellä kurssilla ja blogin sijasta olen kirjoittanut tekstitaidon vastauksia lehtitekstin eri osien merkityksestä. First thing first. Kun syy kesän huonosti menneisiin kisoihin saatiin selville ja hoitoon, olo on parantunut samaa tahtia ennätysten kanssa. Kaiken jälkeen on alkanut tuntua, että elämä hymyilee jälleen.
Hilja on ollut omalta osaltaan syy hymyyn. Siitä on tullut valtavan iloinen, oikea päivänpaiste. Hiljan mielestä jokaisesta hetkestä, eritoten kotiinpaluusta, voi iloita. Lenkeilläkin ilo oikein paistaa sen silmistä. Iloisuuden lisäksi Hiljasta on tullut hellyydenkipeä ja se on vailla rapsutuksia niin aamuin kuin illoin.
Hiljan pääkopassa moni palikka on
loksahtanut paikoilleen. Se on jopa saanut
hieman järkeä päähänsä. Luoksetulokutsu tarkoittaa luoksetuloa, seuraamiskäsky seuraamista ja kaikkia kummia klkijoita ei tarvitse haukkua. Lenkeillä toiset koirat ohitetaan ongelmitta, vaikkeivat ohitukset ole kuin oppikirjasta.
Pari viikkoa sitten kävimme haistelemassa tunnelmaa agilitykisoissa. Aluksi Hilja oli aivan hämillään koiramäärästä ja vain veti ympäriinsä, mutta jo hetken päästä se asettui ja alkoi ottamaan kontaktia. Toiset koirat kyllä kiinnostivat, mutta rähinöiltä vältyttiin. Radan reunalla Hilja syttyi rataa menneistä koirista ja yritti itsekin päästä radalle. Joku heittikin siitä vielä tulevan agilitykoira. Lopuksi se keskittyi sivussa hienosti leikkimiseen ja parilla lämppäesteellä teki yhtä hienosti kuin kotipihalla. Koiratapahtumissa olemisessa meillä on vielä paljon harjoiteltavaa. Tässä kohtaa voi kuitenkin katsoa peiliin. Kuinka Hilja voisi osata sellaista mitä se ei ole harjoitellut?
Agilityyn tutustumista olemme jatkaneet kotipihalla. Hiljasta on tullut totaalinen agilityhullu. Se syttyy jo pallon ottamisesta käteen ja pihalla sen lempileikki on juosta putkea edestakaisin pallo suussaan, ihan vain omasta tahdostaan. Joskus iltaisin se pyytää ulos pissille, mutta meneekin juoksemaan ulos pallon kanssa rallia.
Edelleen opettelemme menemään suoraan, suora vain on hieman kaartunut ja pidentynyt. Mutkaputki oli niin suuri hämmennys, että palasimme takaisin suoraan putkeen, jota lähdemme vähitellen laittamaan mutkalle.
Hilja on palkkaantunut leluilla valtavan hienosti, pallo on paras ja kuolleen lelun idean se on tajunnut hyvin. Ehkä liiankin, sillä koikkerimaiseen tapaan se tajusi, että lelulle voi myös juosta suorittamatta yhtään estettä. Hämmennystä sitä vastoin aiheutti apupalkkaajalle jätetty pallo. Hilja ei meinannut älytä, että pallon saadakseen täytyy tehdä muutakin kuin haukkua palloa... No, uuden oppimiseen tarvitaan hämmennystä.
Hilja ja vanha muovipullo.
Kuva, joka kiteyttää kaiken Hiljasta.
Loma saatiin lomailtua loppuun. Viime viikolla pyörähtivät käyntiin uudet kuviot, jotka tiesivät uutta kolua, pidentynyttä koulumatkaa, aikaisia aamuja ja jo ensimmäisen syysflunssan. Ja tulivathan ne helteetkin sieltä...
Onneksemme viime kirjoituksessa mainittua mörköilyä Hilja ei ole ottanut tavaksi. Sen sijaan palikat Hiljan päässä ovat loksahdelleet paikoilleen. Luoksetulokutsu toimii varsin mallikkaasti ja pyöräilijät ja vastaan tulevat sekä ohi juoksevat lenkkeilijät ohitetaan hienosti. Metsässä irti ollessaan se aiemman haukkumisen sijaan tuli luokseni makupalojen toivossa. Toisten koirien kohtaaminen on sekin ottanut askelia eteenpäin, haukkuminen on vähentynyt enää yksittäisiin kertoihin.
Joskus on niin kivaa, että ihan naurattaa
Hilja on kasvattanut kylkiin ja hännän tyveen melko runsaasti mustia karvoja, vaikka kameran linssi ne tehokkaasti sensuroi. Saa nähdä, tuleeko Hiljasta musta vai häipyvätkö mustat karvat karvanlähdön myötä.
Agilityä olemme tehneet kotipihalla muutaman kerran, lähinnä putkea ja hyppyjen tarjoamista. Kuolleelle lelulle menoa olemme harjoitelleet jonkun verran ja idean Hilja on tajunnut hienosti. Silti Hiljasta pallo on kaikista paras, ja pallolla vauhtikin on kaikkein paras.
Huomaan myös oman suhtautumiseni Hiljaan muuttuneen. En enää keskity vain Hiljan ärsyttäviin piirteisiin ja siihen mitä se ei osaa. Iloisuudellaan se piristää päivää ja tavallaan hakea huomiota se saa vain hymyilemän. Enää se ei ole vain ärsyttvä pentu vaan oikeasti minun ikioma pikkuinen, the koira, jollaisesta olen salaa haaveillut.
Loppuun kuva-arvoitus: Miksi marjat marjapuskiemme alaoksilla ovat käyneet vähiin?
Viimeaikoina elämä on ollut, jälleen kerran, melkoista hulinaa. Mökillä on vieraillut ja viettänyt aikaa melkein koko suku. Lauman suurentunut ja vaihteleva kokoonpano on aiheuttanut ihmetystä Hiljalle. Silti se ansaitsisi täyden kympin vieraiden vastaanottamisesta. Hilja on kerännyt kehuja olemuksestaan ja ilahduttanut lapsia leikkimällä.
Hilja on ollut juuri siellä meissä mekin ja tehnyt kanssamme kaikenlaista. Se on muun muassa syönyt mustikoita kieli sinisenä ja pelannut kanssamme monopolia.
Mihinköhän sijoitaisin? Erottaja?
Himpula on myös halunnut mukaan veneilemään pienellä kiikkerällä paatillamme. Erään kerran se hyppäsi veneestä hieman liian aikaisin- märin seurauksin. Uimisesta ja uimisen jälkeisestä märkyydestä Hilja ei tykkää ollenkaan. Märkänä sen olemus on kuin masentuneella.
En tiennytkään, että täällä on näin mukava köllötellä - ja kuivatella
Talon hiljennyttyä Hilja on vain nukkunut ja nukkunut. Pieni laumanpaimen <3.
Sitten viime kirjoituksen ei ole tapahtunut mitään maata mullistavaa. Olemme mökkeilleet, urheilleet ja nauttineet muutamista hellepäivistä. Jopa minä olen viettänyt lomapäiviäni teemalla pesäpallo, vaikka kyseinen urheilulaji on kaikkea muuta kuin lähellä sydäntäni. Ja sama teema jatkuu ensi viikolla, mutta onneksi reissulle on suunniteltu muutakin ohjelmaa, kuten Hiljan kanssa sukulointia. Sitä odotellessa...
Hiljan kanssa olemme lenkkeilleet ja opetelleet uusia temppuja. Maahanmenon, onoff-asennon ja jalkojen välistä pujottelun Himpula oppi ehkä kahdessa minuutissa. Temppuillessa se on kerrassaan ihanan innokas. Kaiken kaikkiaan pätevä tyyppi.
Meidän Tampereen rippijuhlavisiitin ajan Hilja oli hoidossa Mummulassa maalla. Se oli käyttäytynyt oikein hienosti ja taisi sulattaa myös Mummon ja Vaarin sydämet. Kotiin palatessamme riemu oli aivan valtaisa. Hilja kävi kunniakierroksilla monta minuuttia. Autoonkin se hyppäsi mukisematta, vaikka joskus pientä teineilyä on ollut ilmassa. Hoidossa olon jälkeen se on ollut erityisen hellyydenkipeä ja kerjännyt rapsutuksia. Koikkeri on laumaeläin.
