Ei tämän nyt näin pitänyt mennä...

... tai sitten piti.

Toukokuun blogihiljaisuudelle on syynsä. Toukokuu on ollut täynnä isompia ja pienempiä tapahtumia. Kevään viimeiset kokeet on saatu kunnialla läpi ja peruskoulu on paria päivää vaille paketissa. Minusta on tullut kummi ja taannoin kisasin Suomen parhaan maastojuoksijan tittelistä. No, titteliä ei tullut, mutta onneksi sanonta huonosta kenraalista ja hyvästä lopputuloksesta piti onneksi paikkansa. Yllätin monet, ennen kaikkea itseni. Sen sijaan minua on tituleerattu maakunnan suurimmassa sanomalehdessäkin Suomen parhaaksi taloustietäjäksi. Valtakunnallisen taloustietokilpailun voitto 32 500 ysiluokkalaisen joukosta oli todellinen yllätys, jota en vieläkään käsitä. Minä, joka en juuri kilpailuun valmistautunut tai ymmärrä juurikaan taloudesta, voitin. Unthinkable. Epäilen edelleen virhettä pisteiden laskussa...  Kun vielä huikealta finaalireissulta Helsingistä kotiuduttuani vain siirsin tavarat matkalaukusta toiseen ja lähdin leirille, on univelkaa päässyt kertymään kesälomalle aivan riittävästi.

Kaikki kiire oli kuitenkin loppua viime torstaina, kun lenkillä kaaduin ja satutuin polveni. Polvi ei taipunut, mutta lääkäri ei löytänyt siitä sen kummempaa vikaa. Pari päivää meni kepeillä könkätessä, mutta nyt näyttää, että selvisimme säikähdyksellä. Ilmeisimmin isku polveen oli vain niin kova.

Hilja muttuu päivä päivältä enemmän koikkerin näköiseksi. Siitä on kasvanut oikeastaan aika kiva koira. Se nukkuu juuri niin pitkään kuin mekin ja antaa meidän syödä ruokapöydässä rauhassa. Enää munkit eivät ole kadonneet pöydältä parempiin suihin. Hilja osaa pyytää ulos tarpeilleen, pysyy irti lenkeillä ja pihassa ja mikä parasta, vihdoin osaa kohdata lenkillä vastaan tulevat koirat kauniisti. Kaupungissa kävellessämme se on aivan cool, ja alkaa jo tarjota itse ohittamiskäytöstä kohtaamisissa.Työ kantaa hedelmää.  Samaan aikaan se on silti ihanan energinen, eloisa ja leikkisä.Minun pikkuinen.

Pari viikkoa sitten aloitime pentukoulun tapaamiset. Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme kontaktin ottamista, seuraamista ringissä ja pujottelua muiden koirien välistä. Aluksi Hilja oli hieman hämillään, mutta älysi homman juonen todella nopeasti. Seuraaminen alkoi sujua pienin askelin. Tosin Hiljan keskittymiskyky ja maltti kestävät ehkä kaksi sekuntia, joten vaikein osa oli odottaminen muiden koirien pujotellessa rinkiä ympäri. Toisella kerralla teimme samoja kontakti- ja seuraamisharjoituksia sekä uusina juttuina seis-käskyä ja paikalla olon alkeita. Edistys on tälläkin saralla todella nopeaa, eikä Hiljan ahneudesta ainakaan haittaa ole. Silti meillä on vielä paljon työtä tehtävänämme.

Damliers Ofelia n. 5,5 kk 

Viikonloppuna olimme agilitykisoissa talkoolaisina. Kisoja katsellessa iskivät haikeus ja palo takaisin. Ehkä vielä jokin päivä....