Sairaan nopeeta

Aika kuluu, sairaan nopeesti. Varsinkin kun itse on vihdoin terve ja päässyt treenaamaan. Hilja kasvaa hurjasti. Painoa tulee lisää noin puoli kiloa viikossa ja korkeudessa kolmekymmentä senttiä on jo reilusti ylitetty.

Hilja on osoittanut oppivansa sairaan nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa. Se on keksinyt, kuinka sohvalle hypitään sekä sen, että kimakasti haukkumalla voi ehkä päästä pois suljetun oven takaa tai saada liian korkealle nostetun ruokakupin syöntikorkeudelle. Temppuja opetellessamme vatiinmenotempun kohdalla lamppu sen päässä syttyi hetkessä.

Ulkona Hilja muuttunut paljon rohkeammaksi ja luottavaisemmaksi ja tutkii ympäristöään tarkasti. Sen riehumista on ilo katsoa. Se leikkii, vetää rallia ja juoksee - sairaan nopeesti.

Ihan parasta Hiljan kanssa on leikkiminen. Se tuntuu vahvistavan suhdettamme ja tuovan meille molemmille iloa. Leikkijänä Hilja on edelliseen verrattuna hurja. Se syttyy hyvin leikkimään, rakastaa saalistaa ja tappaa lelua ja tekisi sitä vaikka puoli päivää. Kahdella lelullakin se oppi leikkimään lähes opettamatta.


Sairaan nopea Hilja on myös syömään. Ruoka häviää kupista muutamassa sekunnissa ja liian matalalle unohdettu iltapalaleipä saattaa kadota parempiin suihin ennen kuin ehtii edes Hiljaa sanoa. Aamu viideltä siankorvan tuhoamiseen kuluu enää kaksikymmentä kolme minuuttia. Hyvä vai huono juttu? En tiedä.

Toivottavasti sairaan nopea meininki jatkuu niin Hiljan kanssa kuin minulla ensi kesänä.

Jos ei muuta, niin ainakin Hiljasta on tullut sairaan tärkeä