Loma saatiin lomailtua loppuun. Viime viikolla pyörähtivät käyntiin uudet kuviot, jotka tiesivät uutta kolua, pidentynyttä koulumatkaa, aikaisia aamuja ja jo ensimmäisen syysflunssan. Ja tulivathan ne helteetkin sieltä...
Onneksemme viime kirjoituksessa mainittua mörköilyä Hilja ei ole ottanut tavaksi. Sen sijaan palikat Hiljan päässä ovat loksahdelleet paikoilleen. Luoksetulokutsu toimii varsin mallikkaasti ja pyöräilijät ja vastaan tulevat sekä ohi juoksevat lenkkeilijät ohitetaan hienosti. Metsässä irti ollessaan se aiemman haukkumisen sijaan tuli luokseni makupalojen toivossa. Toisten koirien kohtaaminen on sekin ottanut askelia eteenpäin, haukkuminen on vähentynyt enää yksittäisiin kertoihin.
Joskus on niin kivaa, että ihan naurattaa
Hilja on kasvattanut kylkiin ja hännän tyveen melko runsaasti mustia karvoja, vaikka kameran linssi ne tehokkaasti sensuroi. Saa nähdä, tuleeko Hiljasta musta vai häipyvätkö mustat karvat karvanlähdön myötä.
Agilityä olemme tehneet kotipihalla muutaman kerran, lähinnä putkea ja hyppyjen tarjoamista. Kuolleelle lelulle menoa olemme harjoitelleet jonkun verran ja idean Hilja on tajunnut hienosti. Silti Hiljasta pallo on kaikista paras, ja pallolla vauhtikin on kaikkein paras.
Huomaan myös oman suhtautumiseni Hiljaan muuttuneen. En enää keskity vain Hiljan ärsyttäviin piirteisiin ja siihen mitä se ei osaa. Iloisuudellaan se piristää päivää ja tavallaan hakea huomiota se saa vain hymyilemän. Enää se ei ole vain ärsyttvä pentu vaan oikeasti minun ikioma pikkuinen, the koira, jollaisesta olen salaa haaveillut.
Loppuun kuva-arvoitus: Miksi marjat marjapuskiemme alaoksilla ovat käyneet vähiin?
Viime päivinä mökillä Hiljasta on paljastunut jälleen yksi koikkerimainen piirre: mörköily.
Haukkujen kohteeksi ovat päätyneet monet todelliset ja kuvitellut kohteet, mutta kaikista pahimmat mörköilyt ovat saaneet osakseen nämä viattomat nallepyyhkeet.
Sunnuntaina kello soi aamulla viideltä ja edellisillan synttärijuhilien takia lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen suuntasimme kohti Tamperetta, Damliers-pentujen tapaamista. Paikalla olivat pennut perheineen yhtä lukuun ottamatta sekä Velda ja Olli omistajineen.
Kaikki pennut olivat oikein reippaita ja niissä oli havaittavissa samoja piirteitä niin ulkonäöllisesti kuin luonteidensa puolesta. Hilja oli pennuista isoin, aivan kuten luovutusiässäkin. Pennut tulivat keskenään yllättävän hyvin toimeen ja leikkivätkin keskenään. Välillä oli aivan epäuskoinen olo, kun ympärillä pyöri monta "Hiljaa".
Alkulenkin ja pienen jutustelun jälkeen suuntasimme sisälle halliin, jossa ohjelmassa oli pentuagia Outin johdolla. Hiljan kanssa harjoittelimme putkea, siivekkeiden läpi menoa ja suoran juoksemista kuolleelle lelulle. Lopuksi vielä leikimme kahdella lelulla.
Kuolleelle lelulle menoa olemme Hiljan kanssa treenanneet luvattoman vähän. Osin johtuen vahvasta kahden lelu leikistä sille maassa makaavalla lelulla ei vielä ole magneetin kaltaista vetovoimaa. "Kotiläksyksi" meille suositeltiin leikkimistä hetken vain yhdellä lelulla, kuolleelle lelulle menemisen harjoittelua, suoria ja hieman lisää suoria.
Kaiken kaikkiaan Hiljan tekeminen ei ollut ensimmäiseksi kerraksi pöllömpää. Ensimmäisellä kerrallaan agilityhallissa se kykeni keskittymään agilityyn ja leikki leluilla kuten kotona. Esteiden opettelussa meillä on vielä pitkä taival edessä, mutta Hiljan innostus vaikuttaa lupaavalta.
Omaa vuoroaan Hilja malttoi odottaa sylissä - ainakin kuvan ottamisen verran
Lopuksi juttelimme, kävimme jäähkälenkillä ja saimme pennut ja vanhemmat yhteiskuvaan.
Velda, Hilja, Lenni, Sofi, Nano, Junnu, Nappi ja Olli
Nelituntiseksi vierähtäneen tapaamisen jälkeen jäimme Tampereelle tuttaviemme luokse yöksi, jossa Hilja vielä pelasi palloa sielunsa kyllyydestä perheen kymmenvuotiaan, koirakuumeisen, tytön kanssa. Kotimatka sujui rauhallisissa tunnelmissa, mutta jo eilen mustikassa se juoksenteli pari tuntia innolla ja söi mahansa täyteen mustikoita.
Mummilassa hoidossa vietetyn alkuviikon jälkeen Hilja oli täynnä energiaa, joten aika oli otollinen Hiljan ensimmäiselle "treenisessiolle".
Ennen videolla näkyvää sessiota Hilja oli nähnyt putken vain kerran aiemmin, silloinkin vain naksuttelin sille putken ideaa. Pääpaino on ollut muissa asioissa.
No, ainakin Hilja juoksee ja on innoissaan. Ehkä ensi kerralla putki sattuu matkan varrelle useammin. Ehkä ensi kerralla vältän pallon heittämistä ojaan. Mutta silti, ilo on tärkein. Juuri tällaista tekemisen pitää olla.
Mahdottomasta yhtälöstä, Hiljasta, joka ei mene hiljaa, saattaa sittenkin tulla mahdollinen.
Viimeaikoina elämä on ollut, jälleen kerran, melkoista hulinaa. Mökillä on vieraillut ja viettänyt aikaa melkein koko suku. Lauman suurentunut ja vaihteleva kokoonpano on aiheuttanut ihmetystä Hiljalle. Silti se ansaitsisi täyden kympin vieraiden vastaanottamisesta. Hilja on kerännyt kehuja olemuksestaan ja ilahduttanut lapsia leikkimällä.
Hilja on ollut juuri siellä meissä mekin ja tehnyt kanssamme kaikenlaista. Se on muun muassa syönyt mustikoita kieli sinisenä ja pelannut kanssamme monopolia.
Mihinköhän sijoitaisin? Erottaja?
Himpula on myös halunnut mukaan veneilemään pienellä kiikkerällä paatillamme. Erään kerran se hyppäsi veneestä hieman liian aikaisin- märin seurauksin. Uimisesta ja uimisen jälkeisestä märkyydestä Hilja ei tykkää ollenkaan. Märkänä sen olemus on kuin masentuneella.
En tiennytkään, että täällä on näin mukava köllötellä - ja kuivatella
Talon hiljennyttyä Hilja on vain nukkunut ja nukkunut. Pieni laumanpaimen <3.
Tiistaina liian aikaisin aamulla suuntasime kohti Jyväskylää katsomaan, yllätys yllätys, pesäpalloa. Tällä kertaa Hiljakin pääsi mukaamme.
Kävelylenkin ja pelin katsomisen jälkeen olo oli yhtä märkä kuin silloin, kun pyöräilin 20 kilometria päivänä , jona satoi kuukauden sademäärän kerralla. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen.
Reissuun mahtui onneksi muutakin ohjelmaa. Pakollisen shoppailukierroksen jälkeen suuntasimme Hiljan kanssa visiitille Eija-kasvattajan luo. Hilja otti muut koirat yllättävän hyvin ja sopeutui myös yllättävän hyvin lauman jatkoksi. Ensin sisarukset vain haistelivat toisiaan, mutta hetken kuluttua sisarusten yhteinen sävel löytyi. Leikistä ei meinannut tulla loppua.
On päätä ja häntää...
Lopulta saime siskokset rauhoittumaan yhteiskuvaan.
"Sovitaanko et ei olla nätisti kuvassa, siskoseni?"
"Mä kyl ainakin oon"
Siskoissa on paljon samaa näköä, joskin Sofi on Hiljaa huomattavasti pienempi ja sirompi. Ulkonäkönsä Hilja on perinyt äidiltään, livenäkin se oli aivan äitinsä näköinen (ja kokoinen). Äitinsä tyttö.
Välillä vastaan tuli tällaisia
Visiitin jälkeen Hilja oli väsynyt. Illan viimeisen pelin se katsoi sylissä nukkuen ja hotellissakin se käpertyi sikeästi nukkumaan häkkiinsä ja nukkui koko yön.
Hiljan mielipide hotellielämästä
Seuraavana päivänä järvimaisemissa suoritetun aamulenkin (ja hotelliaamiaisen) jälkeen suuntasimme tapaamaan lisää koikkereita. Tällä kertaa Hilja pääsi leikkimään 12-viikkoisen suloisuuden, Sulon, kanssa. Hiljan ja Sulon kemiat kohtasivat heti. Ensin Sulo juoksi kukkapenkkiä ympäri Hilja perässään, sitten osat vaihtuivat. Välillä Sulo jekutti Hiljaa menemällä aurinkotuolin alle piiloon ja sitten taas mentiin.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä...
"Entä jos mä otan sun luun?"
Reissun aikana Hilja oppi ja huomasin sen osaavan monia asioita. Käytöksellään se yllätti minut positiivisesti. Hotelliyö, automatkustaminen ja kaupungilla kävely sujuivat ongelmitta. Yhdellekkään koiralle ei remmissä rähjätty ja vihjeestä Hilja otti hienosti kontaktia. Hississä se matkusti kuin olisi matkustanut siellä aina ja hotellin itsestään aukeavia ovia oli Hiljan mielestä kiva aukoa. Ensimmäisten pesispelien aikana Hiljan maltti ei riittänyt koko pelin katsomiseen, mutta jo viimeisiä pelejä se malttoi katsoa mukisematta. Pelien katsominen oli eri mukavaa, kun sai rapsutella sylissä nukkunutta Hiljaa.
Totesin itselleni, että olen turhaan stressannut Hiljan sosiaalistamisesta, tai pikemminkin sen puutteesta. Hilja vain sai niin isot saappaat täytettäväkseen. Mutta ilmeisesti Hiljaa hyvää tulee.
Sitten viime kirjoituksen ei ole tapahtunut mitään maata mullistavaa. Olemme mökkeilleet, urheilleet ja nauttineet muutamista hellepäivistä. Jopa minä olen viettänyt lomapäiviäni teemalla pesäpallo, vaikka kyseinen urheilulaji on kaikkea muuta kuin lähellä sydäntäni. Ja sama teema jatkuu ensi viikolla, mutta onneksi reissulle on suunniteltu muutakin ohjelmaa, kuten Hiljan kanssa sukulointia. Sitä odotellessa...
Hiljan kanssa olemme lenkkeilleet ja opetelleet uusia temppuja. Maahanmenon, onoff-asennon ja jalkojen välistä pujottelun Himpula oppi ehkä kahdessa minuutissa. Temppuillessa se on kerrassaan ihanan innokas. Kaiken kaikkiaan pätevä tyyppi.
Meidän Tampereen rippijuhlavisiitin ajan Hilja oli hoidossa Mummulassa maalla. Se oli käyttäytynyt oikein hienosti ja taisi sulattaa myös Mummon ja Vaarin sydämet. Kotiin palatessamme riemu oli aivan valtaisa. Hilja kävi kunniakierroksilla monta minuuttia. Autoonkin se hyppäsi mukisematta, vaikka joskus pientä teineilyä on ollut ilmassa. Hoidossa olon jälkeen se on ollut erityisen hellyydenkipeä ja kerjännyt rapsutuksia. Koikkeri on laumaeläin.
Kesää ei vielä näy. Eilen olin jo toiveikas lämpimien säiden suhteen. Jouduin kuitenkin pettymään ja ottamaan joka vuodenajan luottovarusteet, tuulihousut, säärystimet ja fleecetakin, takaisin käyttöön.
Mökkijuhannusta sää onneksi suosi. Aurinko paistoi,lämpötila lähenteli kahtakymmentä, järvi oli lähes peilityyni ja linnut lauloivat. Rentouduimme, söimme ja nautimme. Hiljan silmistä paistoi onni sen juoksennellessa pitkin rantoja.
Kaikki olisi ollut täydellistä täydellisille valokuville, mutta kamera unohtui mökkireissulta kotiin. Tietysti.
Hilja on kasvanut niin fyysisesti kuin henkisesti. Korkeutta löytyy jotakin 38 ja 40 sentin välistä ja painoa hieman alle 10 kiloa. Siitä on tullut helppo ja tottelevainen koira. Se on oppinut rauhoittumaan kunnolla sisätiloissa ja kyläpaikoissa se on käyttäytynyt oikein mallikkaasti.Visiitillä agilitykentälle se yllätti minut positiivisesti käytöksellään, joskin harjoiteltavaa vieläkin löytyy. Kentällä se leikki kuin kotona. Hyvää kannattanee odottaa...
Loman aikana surun mukanaan tuoma sumu on osaltaan hälvennyt. Olen uskaltanut kiintyä Hiljaan. Hiljasta on tullut todella tärkeä. Suhteemme on ottanut monta askelta eteenpäin. Minusta ja Hiljasta on tullut me. Hilja alkaa tuntua the koiralta.
Kaiken hyvän lisäksi se alkaa jo näyttääkin ihan koikkerilta
Peruskoulu on vihdoin ja viimein saatu suoritettua läpi. Fiilis on kaikkea onnellisuuden ja helpotuksen väliltä. Jäähyväislaulun aikana ei edes itkettänyt. Todistus ärsyttäisi hirveästi todellista perfektionistiä, mutta itse olen enemmän kuin tyytyväinen. No, torstaina selviää, missä seuraavat kolme tai jopa neljä vuotta kuluvat.
Metsän kuningatar
Lomaa olemme viettäneet mökillä, josta on tullut Hiljankin lempipaikka. Mökillä Hilja on silminnähden onnellinen. Se rakastaa juoksennella vapaasti, haistella ja tutkia ympäristöä, vahtia niitä harvoja ohikulkijoita, kaivaa kuoppia tai muuten vain maata terassilla maalausurakan työnjohtajana. Ja paikaksi käy mökki kuin mökki, oli se sitten oma tai mummin.
Loman aluksi Hiljakin heitti talviturkkinsa; hyppäsi kiveltä perässäni järveen, kävi sukelluksissa ja ui koiraa rantaan ja rannalle päästyään veti hurjat rallit ja kieri hiekassa. Hassu.
Hiljasta on löytänyt suurimman himonsa, jalkapallon. Siitä on tullut todellinen pallohullu. Palloa ei tarvitse edes potkaista, vaan myös paikallaan oleva pallo kelpaa.
Vielä yksi erä, pliiiis!
Hilja on vahvistanut käsitystäni koikkerin haastavuudesta. Hilja on nopea oppimaan, niin hyvässä kuin pahassa ja siten helppo opetettava. Monien koikkereiden tapaan se ei kuitenkaan ole kovin sosiaalinen. Toisten koirien kohtaamiset vaativat edelleen viisautta hihnan toisesta päästä. Hiljan kohdalla oman mausteensa soppaan antaa Hiljan reaktiivisuus ja saalisvietti. Se reagoi asioihin nopeasti. Pihalla vapaana ollessaan se käy haukkumassa roskia vievän naapurin ja saattaa lähteä pyöräilevien lasten perään, ellei itse ole tarpeeksi valppaana. Takaisin se onneksi tulee kutsusta.
No, niitä nameja tänne!
Koirakoulussa Hilja ei ole luokkansa priimus, pikemminkin luokkansa häirikkö. Eilen pentukoulun tapaamisessa se tuntui aluksi olevan ihan pihalla. Veti vain toisten koirien luo ja vinkuhaukkui. Kahden minuutin jälkeen otti ensimmäisen kerran kontaktia. Sen jälkeen Hilja otti kontaktia hyvin ja esimerkiksi seuraamisharjoitukset sujuvat varsin mallikkaasti. Ensimmäisen kohtaamisharjoituksen jälkeen se muisti jutun juonen ja ohi- sanana merkityksen. Haastetta tuottaa sen sijaan pujotteluharjoitusten odotteluosuus muiden koirien pujotellessa ohi, Hiljan maltti ei riitä odottamiseen. Sille pitäsi keksiä tekemistä, sillä jos se putoaa kontaktista, se alkaa haukkua ja vetää toisten koirien luo. Silti Hilja ei ole mahdoton, se on haastava. Sitä olen tainnut saada, mitä taannoin "tilasin".
Huomaan vaatimustasoni Hiljaa kohtaan olevan korkea. Tiedän, mitä Hiljalta haluan ja sen, että Hilja oppii juuri mitä sille opettaa. On pudottava pilvilinnoista maan pinnalle ja katsottava peiliin. Hilja on vasta puolivuotias. Hilja on koikkeri. Mitä olemme tehneet ja mitä olemme jättäneet tekemättä?
Sunnuntaina Hilja täytti puoli vuotta. Puolivuotiaaksi se on minusta varsin etevä. Se pysyy lenkeillä irti ja tulee käskystä luokse. Sisätiloissa se osaa relata ja rauhoittua vieraaseenkin paikkaan sekä pyytää tarpeilleen. Huomiota se hakee hakemalla vaatekaapistani sukan tai paidan. Lintukoiran mielestä pöllösukat ovat tietysti aivan parhaat.
Viikonloppuna puhuimme, että siitä on tullut oikeasti kiva koira. Koikkeri koikkerimaisine piirteineen. Loman aikana se on vielä erityisesti kiintynyt laumaansa ja me Hiljaan. Siitä on tullut todellinen perheenjäsen.
Kokosin muitoksi videon puolivuotiaaan Hiljan touhuista ja tempuista. Toivottavasti se pysyy aina pohjimmiltaan juuri tuollaisena.
Toukokuun blogihiljaisuudelle on syynsä. Toukokuu on ollut täynnä isompia ja pienempiä tapahtumia. Kevään viimeiset kokeet on saatu kunnialla läpi ja peruskoulu on paria päivää vaille paketissa. Minusta on tullut kummi ja taannoin kisasin Suomen parhaan maastojuoksijan tittelistä. No, titteliä ei tullut, mutta onneksi sanonta huonosta kenraalista ja hyvästä lopputuloksesta piti onneksi paikkansa. Yllätin monet, ennen kaikkea itseni. Sen sijaan minua on tituleerattu maakunnan suurimmassa sanomalehdessäkin Suomen parhaaksi taloustietäjäksi. Valtakunnallisen taloustietokilpailun voitto 32 500 ysiluokkalaisen joukosta oli todellinen yllätys, jota en vieläkään käsitä. Minä, joka en juuri kilpailuun valmistautunut tai ymmärrä juurikaan taloudesta, voitin. Unthinkable. Epäilen edelleen virhettä pisteiden laskussa... Kun vielä huikealta finaalireissulta Helsingistä kotiuduttuani vain siirsin tavarat matkalaukusta toiseen ja lähdin leirille, on univelkaa päässyt kertymään kesälomalle aivan riittävästi.
Kaikki kiire oli kuitenkin loppua viime torstaina, kun lenkillä kaaduin ja satutuin polveni. Polvi ei taipunut, mutta lääkäri ei löytänyt siitä sen kummempaa vikaa. Pari päivää meni kepeillä könkätessä, mutta nyt näyttää, että selvisimme säikähdyksellä. Ilmeisimmin isku polveen oli vain niin kova.
Hilja muttuu päivä päivältä enemmän koikkerin näköiseksi. Siitä on kasvanut oikeastaan aika kiva koira. Se nukkuu juuri niin pitkään kuin mekin ja antaa meidän syödä ruokapöydässä rauhassa. Enää munkit eivät ole kadonneet pöydältä parempiin suihin. Hilja osaa pyytää ulos tarpeilleen, pysyy irti lenkeillä ja pihassa ja mikä parasta, vihdoin osaa kohdata lenkillä vastaan tulevat koirat kauniisti. Kaupungissa kävellessämme se on aivan cool, ja alkaa jo tarjota itse ohittamiskäytöstä kohtaamisissa.Työ kantaa hedelmää. Samaan aikaan se on silti ihanan energinen, eloisa ja leikkisä.Minun pikkuinen.
Pari viikkoa sitten aloitime pentukoulun tapaamiset. Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme kontaktin ottamista, seuraamista ringissä ja pujottelua muiden koirien välistä. Aluksi Hilja oli hieman hämillään, mutta älysi homman juonen todella nopeasti. Seuraaminen alkoi sujua pienin askelin. Tosin Hiljan keskittymiskyky ja maltti kestävät ehkä kaksi sekuntia, joten vaikein osa oli odottaminen muiden koirien pujotellessa rinkiä ympäri. Toisella kerralla teimme samoja kontakti- ja seuraamisharjoituksia sekä uusina juttuina seis-käskyä ja paikalla olon alkeita. Edistys on tälläkin saralla todella nopeaa, eikä Hiljan ahneudesta ainakaan haittaa ole. Silti meillä on vielä paljon työtä tehtävänämme.
Damliers Ofelia n. 5,5 kk
Viikonloppuna olimme agilitykisoissa talkoolaisina. Kisoja katsellessa iskivät haikeus ja palo takaisin. Ehkä vielä jokin päivä....
