Loma saatiin lomailtua loppuun. Viime viikolla pyörähtivät käyntiin uudet kuviot, jotka tiesivät uutta kolua, pidentynyttä koulumatkaa, aikaisia aamuja ja jo ensimmäisen syysflunssan. Ja tulivathan ne helteetkin sieltä...
Onneksemme viime kirjoituksessa mainittua mörköilyä Hilja ei ole ottanut tavaksi. Sen sijaan palikat Hiljan päässä ovat loksahdelleet paikoilleen. Luoksetulokutsu toimii varsin mallikkaasti ja pyöräilijät ja vastaan tulevat sekä ohi juoksevat lenkkeilijät ohitetaan hienosti. Metsässä irti ollessaan se aiemman haukkumisen sijaan tuli luokseni makupalojen toivossa. Toisten koirien kohtaaminen on sekin ottanut askelia eteenpäin, haukkuminen on vähentynyt enää yksittäisiin kertoihin.
Joskus on niin kivaa, että ihan naurattaa
Hilja on kasvattanut kylkiin ja hännän tyveen melko runsaasti mustia karvoja, vaikka kameran linssi ne tehokkaasti sensuroi. Saa nähdä, tuleeko Hiljasta musta vai häipyvätkö mustat karvat karvanlähdön myötä.
Agilityä olemme tehneet kotipihalla muutaman kerran, lähinnä putkea ja hyppyjen tarjoamista. Kuolleelle lelulle menoa olemme harjoitelleet jonkun verran ja idean Hilja on tajunnut hienosti. Silti Hiljasta pallo on kaikista paras, ja pallolla vauhtikin on kaikkein paras.
Huomaan myös oman suhtautumiseni Hiljaan muuttuneen. En enää keskity vain Hiljan ärsyttäviin piirteisiin ja siihen mitä se ei osaa. Iloisuudellaan se piristää päivää ja tavallaan hakea huomiota se saa vain hymyilemän. Enää se ei ole vain ärsyttvä pentu vaan oikeasti minun ikioma pikkuinen, the koira, jollaisesta olen salaa haaveillut.
Loppuun kuva-arvoitus: Miksi marjat marjapuskiemme alaoksilla ovat käyneet vähiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti