Menneillä viikoilla olen huomannut vuorokauden tuntien
rajallisuuden. Elämä on pyörinyt lähinnä koulun, läksyjen ja treenien
ympärillä. Koulu on niin sanotusti syönyt. Myönnän välillä jopa poteeneni huonoa omatuntoa Hiljan kanssa vietetyn ajan vähyydestä. Tällöin blogi on ollut luonnollisesti tärkeysjärjestyksessä viimeisenä.
Viimeaikoina Hiljasta on tullut entistä helpompi koira. Enää aivan jokaiseen ohikulkijaan ei tarvitse reagoida tai jokaiselle vastaantulevalle
koiralle rähjätä. Korvatkin alkavat kuulla luoksetulokutsun entistä paremmin.
Äidin mielestä Hilja on sisäistänyt koikkerin syvimmän
olemuksen: rauhallinen sisällä ja sähäkkä ulkona.
Agility etenee hitaasti, mutta varmasti. Hallilla olemme käyneet kerran tai kaksi
treenaamassa pientä ratapätkää ja juoksareiden alkeita. Pari kertaa olemme treenanneet
kotona kääntymisiä ja kiertämisiä. Ensin nekin kaiken muun tapaan
vaikuttivat epätoivoisilta, mutta vähitellen Himppu on alkanut lukemaan ohjaustani.
Taannoin omalla kisareissullani Jyväskylässä kävimme
moikkaamassa Hiljan siskoa ja äippää. Hieman nihkeän alun jälkeen sisarukset löysivät
jälleen yhteisen sävelen.
 |
| Kumpi osasi taas poseerata? |
Hahah, meillä rynnätään aina naamaa nuolemaan, kun herätyskello soi:D
VastaaPoistaMullakin on välillä ollut huono omatunto tuon koiran kanssa olemisen vähyydestä, kun on koulu pyritty pääsemään ''kympillä läpi'' ja siihen päälle harrastukset ja kaikki. Osittain sen takia heitin harrastuksia pois, ja vaihdan luultavasti esim. treenin aamulle, että iltapäivä on aikaa olla koiran kanssa. Aamulla sitten muut käyttävät tuon:)
Hymy Hännässä
Kiitos paljon kommentista! Ilmeisesti muutkin koirat oppivat siis herätyskellon äänen :) Aamu alkaa kyllä ihan parhaasti kun koira tulee herättämään ;)
VastaaPoistaKoulu vie kyllä paljon aikaa, mutta huonon omatunnon potemisen sijasta yritän keskittyä siihen, mitä ehdimme yhdessä tekemään :)