Tässä ja nyt

Kesäloma on mennyt sitä tahtia, että metsät ja pellot ovat jälleen marjoja täynnä. Hilja on ollut ensin mukanamme mansikan poiminnassa ja sen jälkeen hullaantunut omistajansa tavoin runsaista vadelma-, metsämansikka- ja mustikka-apajista.

 

 

Blogihiljaisen kuukauden aikana olemme lähinnä mökkeilleet ja kaksijalkainen osapuoli on juossut enemmän ja nopeammin kuin koskaan. Uusia ja vanhoja temppuja olemme tehneet omaksi iloksemme. Hilja on ollut kerrassaan tyytyväinen koira. Päivät se on mökillä haistellut ulkona ja pitänyt huolen, ettei kukaan kutsumaton ole vain tullut tontillemme. Kotona se on sitä vastoin vain nukkunut tyytyväisenä omassa mökissään, jonka se parin päivän protestin jälkeen on ottanut omakseen. Vaikka Hilja ei vieläkään osaa ohittaa toisia koiria kauniisti, on siitä silti tullut entistä vähemmän ärsyttävä koira. Se on oppinut kerjäämään ja nauttimaan rapsutuksista ja malttiakin alkaa jopa vähitellen löytyä.

Agilitykentällä olemme käyneet pari kertaa. Todenneet, että juoksupuomista on turha edes haaveilla (keksi loikkaamisen), opetelleet pysäreitä pesuvadilla ja oppineet vihdoin pujottelemaan 12 keppiä. Tosin kaikessa koikkerimaisessa nerokkuudessaan Hilja keksi, että kepit pääsee paljon nopeammin kun pujottelee vain joka toisen välin.

 

 

Tulimme Hiljan kanssa valituiksi Sagin TopTeamiin. Hain mukaan asenteella "ei menetettävää", ja niin vain Hilja oli tehnyt valitsijoihin vaikutuksen. TopTeam on meille huikea mahdollisuus opetella pohjat kerralla kuntoon. Kotiläksyjen myötä on pakko lähteä hallille. Puhumattakaan siitä, mitä leirireissut tuovat mukanaan. Odotan innolla!

 

Kuitenkin tiimivalintoja seuraavana päivänä sain jälleen muistutuksen, mikä lopulta on tärkeintä. Hilja oli iskän kanssa lenkillä astunut johonkin maahan kaadettuun happoon tai muuhun syövyttävään aineeseen ja alkanut ulisemaan ja nuolemaan tassujaan. Eläinlääkäristä oli annettu ohjeeksi tassujen huuhtelemisen lisäksi syöttää koiraa niin paljon kuin se syö mahdollisesti ruuansulatuselimistäön joutuneen aineen laimenemiseksi sekä antaa koiralle lääkehiiltä. Syömispuolen Hilja oli hoitanut mielellään, mutta lääkehiili ei sitten ollutkaan niin helppo tapaus. Ensinnäkään mökillä ei ollut lääkehiiltä ja kello oli niin paljon, että lähin apteekki oli auki 60 kilometrin päässä (eli oikeasti, lääkehiiltä kannattaa hommata valmiiksi myös mökin lääkekaappiin). Toisekseen, lääkehiilen ruiskuttaminen koiran suuhun ei sujunut ilman, että koira, omat jalat, kädet ja vaatteet sekä nurmikko olivat hiililitkusta yltä päältä mustina.

Näyttää, että Hilja selvisi koko onnettomuudesta säikähdyksellä. Ilmeisesti ainetta ei olut päätynyt ruuansulatukseen asti. Muutaman päivän  Hilja oli normaalia vaisumpi, mutta pullealla täpötäydellä vatsalla saattoi olla osuutta asiaan.

Hilja kehottaa esimerkillään kaikkia ottaman rennosti ja naaaaauttimaan kesästä!