Pari viikkoa sitten saimme vihdoin muutettua uuteen kotiin. Vähitellen tavarat alkavat asettua jälleen paikoilleen. Uuden
kodin myötä alkoi uusi elämä. Helpompi, ainakin toivottavasti. Enää ei ole niin
pitkä matka kaikkialle. Kouluun pääsee bussilla alle puolessa tunnissa,
hallille autolla vartissa ja kesätreenikentälle viidessä minuutissa. Talo on
uusi ja naapurissa asuu sattumalta agilityihmisiä. Ainoana miinuksena voisin
sanoa huonommat lenkkimaastot sekä luopumisen kahden agilitykentän kokoisesta
takapihan nurmikosta.
Hilja on sopeutunut muutokseen valtavan hienosti. Se on nukkunut
yönsä omalla rakkaalla pedillään, eikä vielä toistaiseksi naapureiltakaan ole
kuulunut valituksia päivisin haukkuvasta koirasta. Ensimmäisillä kerroilla
Hilja ei uskaltanut kävellä rappusia ylös, mutta leipäpalan vetovoima on
ihmeellinen. Pyöräteillä Hilja ei ole vieläkään oppinut kulkemaan oikeaa
puolta, vaan kulkee maalaiseen tapaan keskellä tietä.
 |
| En jaksanut ottaa uutta kuvaa, sillä Hiljan elämänasennetta vuoden takaisesta ei edes uusi koti ole hetkauttanut |
Muuttokiireiden lomassa keppitreenit ovat jatkuneet,
yrityksen ja erehdyksen kautta. Kuudella kepillä on takana yhdet treenit.
Välillä kepit sujuvat valtavan hienosti, mutta välillä Hilja ei yhtään tiedä,
mitä pitäisi tehdä. Mutta kai Hiljaa hyvää tulee…Muuta agilityä olemme tehneet sen verran, että kerran
hallilla testasin, osako Hilja edelleen kaahottaa putkeen. Osasi, eli kaikki on
hyvin.
Huomenna on tiedossa pitkästä aikaa reissuamista agilityn
ansiosta. Kivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti