Maaottelua edeltäneenä viikonloppuna matkustimme Helsinkiin ensimmäiselle TopTeam-leirille. Tietoa, näkemyksiä ja motivaatiota tuli enemmän kuin pieni ihmismieli osaa käsitellä.
Perjantaina kävimme läpi käytännön asioita, ja lisäksi ohjelmassa olivat luennot terveellisistä elämäntavoista sekä persoonallisuustyypeistä urheilussa. Tunnistin itsessäni kasin ja kolmosen piirteitä. Sanon helposti, että tehdään nyt asiat näin. Tavoitelessani omaa parasta, tavoittelen usein täydellisyyttä. Kymppi miikka kokeesta on kaikista ärsyttävin numero - se on niin lähellä kymppiä, mutta silti se ei ole se.
Lauantai alkoi Annen mentalitreenillä. Kävimme läpi omaa suhtautumista ja motivaatiota. Miksi teen tätä? Mistä unelmoin? Missä mennään nyt? Mentalitreenien jälkeen kahlasimme läpi Villen ohjaustreenin (video alla), Sennin keppikliniikan ja Hannan hyppyestetsekkauksen. Hiljankin saa kääntymään kun sen vaatimalla vaatii, ja vippaukset onnistuvat. Hilja ei osaa keppejä, mutta osaa hypätä okserin.
Sunnuntaina aamusta tarkoituksena oli tehdä treeni. Kuitenkin perjantaina olin onnistunut saamaan kurkkuni kipeäksi ja olo oli edelleen huono, joten lenkki typistyi lyhyeksi. Harmitti, sillä maastot hallin lähettyvillä olivat likimain täydelliset lenkkeilyyn. Kipeys harmitti myös siksi, ettei jaksanut keksittyä kaikkiin treeneihin täysillä. Ja myös siksi, että maaottelu oli uhkana jäädä välistä.
Lenkin jälkee kuuntelimme luennon henkisestä vahvuudesta. Kisoihin pitää lähteä onnistumaan. Jos lähtee epäonnistumaan, ei ainakaan onnistu.
Päivän treeneinä teimme hyvän setin juoksareita Sennin kanssa sekä viimeisenä Villen ratatreenin. Ratatreeneissä Hilja yllätti. Vaikeatkin kuviot onnistuivat, eikä se oikea-aikaisella ohjauksella katsellutkaan ansaesteitä. Täytyy siis vain luottaa itseensä, siihen, että me osaamme. Agilitymotivaatio nousi hetkessä sata pykälää.
Nuha ei ollut koira-allergiaa, joten lopulta maaottelu jäi välistä. Harmitti. Lopulta viikonloppu oli silti mukava ja tunnelma Ratinassa kohdillaan. Jos ei voi itse urheilla, aina voi tsempata ja kannustaa.
Kun ei pystynyt itse treenaamaan, oli aikaa treenata Hiljan kanssa. Pääasiassa treenasimme juoksareita. Nyt Hilja osaa juosta puomin ja kaahottaa sen jälkeen suoraan. Sen askeleet osuvat hyvin kontaktipinnalle ja osumat ovat selkeitä, ellei se loikkaa. Seuraavaksi opettelemme kääntymään.
Eräänä lauantaina vietimme jälleen sukukokousta Jyväskylässä. Teimme aksaa ja agilityn jälkeen kokoonnuimme Eijan luo syömään ja rupattelemaan. Kerrassaan mukava päivä.
Kulunut kesä ja syksy jäivät mieleen huikeina. Ilmeisesti, jos saa jotain, on pakko antaa. Kaikki kostautui tällä kertaa säären rasitusmurtumana. Seuraavan 4-6 viikon ajan kaikenlainen iskutus, mukaan lukien juoksu ja kävely, ovat kiellettyjä. Agilityäkään ei saa tehdä. Silti en kadu tai jossittele. Tällaista elämä välillä on. Huippujen jälkeen tulee pohjia. Pohjalta takaisin huipulle nousee aina entistä vahvempana.
 |
| Onneksi on Hilja. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti