Meistä

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Ei se määränpää vaan se matka

Reilu kuukausi sitten kisasimme ACElla. Nollat olivat pienestä kiinni. Hilja ei juoksujen jälkimainingeissa liikkunut ihan normaaliin tapaan ja meno oli jännityksen vuoksi hieman jäykkää. Kaksi rataa kolmesta löytyy videoituina instagramista.

Toukokuun 20:nnen päivän tienoilla hyppäsimme Helsingin junaan. Junamatka kohti kauden viimeistä TopTeam -leiriä sujui rattoisasti vaikka vieruskaveriksi sattui järkyttävän suuri tanskandoggi. Koko reissun ajan Hilja oli maailman helpoin ja kiltein reissukoira.

Viikonlopusta jäi käteen muutakin kuin rusketusraidat. Huomasin, että googlen avulla selviää aina perille ja koiraihmiset ovat ehkä maailman avuliaimpia.

Ymmärsin, kuinka kesken olemme vielä koirakkona Hiljan kanssa. Kehittyminen paremmaksi tapahtuu vähitellen. Lopulta se on kiinni pienistä päivittäisistä valinnoista. On edettävä koiran ja sen luonteen, moottorin, vahvuuksien ja heikkouksien kautta. Kaikkia koiria ei voi tunkea samaan muottiin. Ajatus siitä, että tarinamme on vasta alussa on motivoiva. Meillä on mahdollisuus kirjoittaa siitä ihan millainen tahansa.


TopTeamin kaltainen huippukoiria vilisevä leiri ei välttämättä ole paras ympäristö kaltaiselleni muihin vertaavalle perfektionistille, mutta kolikon kääntöpuolena pääsee näkemään sen, mihin voimme vielä joku päivä Hiljan kanssa päästä. Ja huiputkin, he ovat ihmisiä ja treeneissä tekevät samoja virheitä siinä missä me muutkin.

Kehitystä varsinaisissa lajitaidoissa tapahtui, muttei niin paljon kuin ehkä odotin. Ennemminkin tuntuu, että saimme paljon rakennuspalikoita ja työkaluja kehityskaaren luomiseen. Nyt palikat vain odottavat asennusta oikeille paikoilleen.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Leirin aikana henkinen lukko agilityä kohtaan aukesi. On vaikeaa iloita agilitystä jos siihen liittyvät negatiiviset ajatukset ja menetykset risteilevät alitajunnassa. Leirin jälkeen agility on ollut yhtä hymyä.

Agilityn mielekkyyteen vaikuttaa paljo se, kuinka asiat näkee. Näkeekö onnistuneet pätkät vai vain kepeillä paineistuneen koiran. Näkeekö onnistuneet alkupään vedot vai vain harakoille mennen viimeisen. Mentaaliluennolla Anne antoi hyvän neuvon: katso tekemistä kentän laidalla seisovan äidin silmin.

Viime viikonloppuma kisasimme Iisalmessa. Kaikilla kolmella radalla virheet olivaat jälleen pienenpieniä: möhlitty valssi hyppärin alussa, ansapuomi ja keppipaineistuminen. Viimeisellä radalla meno oli lähempänä sitä mitä se on treeneissä. Jännitän ihan turhaan.



Ajattelin eilen, että hoidan kauniin vihertävien kuvituskuvien ottamisen tänään. Vesi- ja räntäsade kuitenkin vesittivät suunnitelmat. Hiljalla on kuitenkin kaikki hyvin.



.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti