Meistä

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Aikuinen Hiljski pääsisäiskisoissa

Sitten viime blogitekstin on jälleen tapahtunut paljon. Talvi on vaihtumassa kevääksi hitaasti mutta varmasti, ja neljäs koulujakso on vaihtunut viidenneksi.

Hiljski aloitti maaliskuun puolessa välissä ensimmäiset juoksunsa. Kuukaudessa se on aikuistunut, muuttunut melkein kuin eri koiraksi. Vastaan tuleville koirille se rähjää enää harvoin ja kaikki-mulle-heti-tänne-nyt -Hiljasta on tullut kärsivällisempi. Hallillakin se on malttanut jopa rauhoittua maahan makaamaan. Kotona siitä on tullut entistä huomaamattomampi, mutta samaan aikaan se on oppinut nauttimaan rapsutuksista.




Leirin jälkeen olemme treenanneet agilityä ahkerasti. Kaikki esteet on saatu kisavalmiiksi. Olemme myös harjoitelleet erilaisia perusohjauskuvioita, kuten persjättöjä ja 50/50-hyppyjen ohjauksia. Hilja on vetänyt aina hyvällä draivilla sinne minne minä olen ohjannut. 

Hyvin sujuneiden treeenien innoittamina päätimme suunnata pääsiäisenä Joensuuhun kokeilemaan kisaonneamme. No, tällä kertaa onni ei ollut puolellamme. Uusi tilanne ja jännitys aiheuttivat sen, etteivät radat olleet parasta meitä. Suoraan sanottuna meno oli aika surkeaa. 

Enismmäisellä radalla Hilja loikkasi kontaktin yli ja ilmeisimmin älysi sen itsekin, sillä lopetti tekemisen kuin seinään. Uusintayrityksellä juoksi puomin nätisti ja teki kivasti loppuun saakka.

 Toinen rata oli muuten ihan ok, mutta jostain syystä kepit eivät oikein lähteneet. Selvittiin vitosella (vaikka periaatteessa koiran pysähtyminen johtaisi hylkyyn) ja kepeillä tunaroiduista 14 sekunnista huolimatta saimme säälivoiton tuloksella 7,jotain. Etenemä oli suunnilleen huimat 2,5 m/s. En olisi ihan Hiljan kanssa uskonut, että joskus vauhti ei riitä ihanneaikaan... 

Hypärillä meno oli lähempänä normaalia. Päästiin vähän yli puolen välin nollana, mutta sitten Hilja meni väärään päähän putkea. Jälkikäteen tajusin, että mielikuva-rataantunustumisessa unohdin käydä radan lopun läpi. Hylky tuli juuri siinä kohta, mihin rata mielikuvissani loppui. 

Vaikka radat olivat mitä olivat, ja palellutin itseni saaden flunssan, reissu ei ollut turha. Hilja sai arvokasta kokemusta erilaisista halleista ja minä palautuksen maan pinnalle. Ykköstenkään radat eivät ole helppoja ja suoria eikä niille voi lähteä takki auki. Täytyy keskittyä ja ohjata. 


Seuraava mahdollisuus kisaamiseen aukeni yllättäen jo lauantaille. Kun ihmeparantumista flunssasta juoksukisakuntoon ei ole näkynnyt, ilmoitin meidät kolmelle radalle ACElle. Katsotaan mitä elämä eteen tuo. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti