TopTeam kauden kolmas (meille toinen) leiri järjestettiin viime viikonloppuna Lempäälässä. Reissu oli rankka, mutta antoisa. Kuluneen viikon aikana vinkit ja havainnot ovat jalostuneet päässäni kymmeniksi treeniradoiksi. Halu kehittyä ja päästä eteenpäin on polttava.
Viikonlopun suurimmat ahaa-elämykset koin Sannan radanluku-luennolla. On keskityttävä ohjaamaan oikeita linjoja, ei välttelemään vääriä. Oikeaan aikaan tehty ohjaus toimii lähes aina, oli se mikä tahansa. Väärään aikaan tehty ohjaus ei toimi, vaikka se olisi kuinka hieno. Se, minkä ohjauksen valitsee, riippuu koiran, ohjaajan ja koirakon vahvuuksista. Heikkouksia vahvistamalla tullaan keskinkertaisiksi, vahvuuksia vahvistamalla voittajiksi..
Koirallisissa treeneissä huomasi, ettemme Hiljan kanssa ole tehneet vielä kovinkaan paljon ratoja. En tiedä, miten Hilja missäkin tilanteessa käyttäytyy ja miten se kulloinkin rataa lukee. Se on nopeampana aivan erilainen ohjattava kuin Hessu aikanaan. Myös yhteinen sulava rytmi Hiljan kanssa on vielä hakusessa. Väliltämme puuttu ikään kuin kuminauha, joka pitää meidät tekemässä yhdessä. Meno on enemmän sellaista, että minä menen ja Hilja tulee. Lisäksi minulta puuttuu sevästi rutiini ohjaamiseen. Välillä unohdan liikkua ja välillä liikun liian kovaa. Ja ne kädet...
Jotain viikonloppu muutti myös asenteessani. Kuten tarina saviruukun tekijöistä kertoo, paras saviruukku syntyy, kun ei tee sitä ajatellen liikaa, millainen täydellinen saviruukku täsmälleen on.
Jatkamme siis treenejä Hiljan kanssa hyvillä mielin. Ratojen tekeminen on eri mukavaa kuin esteiden opettelu. Edelleen vahvistamme juoksemista, estevarmuutta ja etenemistä, mutta mukaan lisäämme vähitellen vaikeita kohtia. Halua kääntyä lähdemme Hiljan kanssa opettelemaan leikin varjolla, samaan tapaan kuin halua etenemiseen aikanaan.
Jos ei halua kehittyä ja tee töitä sen eteen, ei kehity. Kuitenkin tulee muistaa, että agility on vain agilityä. Sitä ei saa tehdä missään nimessä liian vakavasti. (Kuten huomaa, jos katsoo videon lopun äänillä.)
