Meistä

lauantai 21. tammikuuta 2017

Meni putkeen



Vaikka matkalta löytyi muutama ylimääräinen este ja pari jätettiin suorittamatta, oli kisaaminen kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen enemmän kuin huippua. Hiljan intoa oli ilo katsoa. Se veti ihan täysiä eikä häkeltynyt uudesta tilanteesta. Ainoastaan mittaus jännitti Hiljaa hieman ja se seisoi aivan oudossa asennossa. Siitä huolimatta se mitattiin selväksi mediksi.

Radalla sai sulkea pois kaiken muun ympäriltä ja antaa vain mennä.  Fiilis radan jälkeen oli jotain, jonka avulla jaksaa taas lähteä hallille treeneihin uudelleen ja uudelleen. Jotain, mitä olen kaivannut kaksi ja puoli vuotta.

Nyt vain lisää treeniä, pakkaa kasaan ja mahdollisimman pian uudestaan. Paljon on vielä opittavana.

Hessun vanha kisapanta sai arvoisensa kantajan.