Joitakin uusia asioita Hilja katsoo sylistä ensin hieman epäillen, mutta hetken päästä uteliaisuus vie voiton. Päivä päivältä Hilja rohkaistuu enemmän ja enemmän. Ensimmäisinä päivinä vieraat ihmiset jännittivät kovasti, mutta nyt jo kaikkia mennään vastaan häntä heiluen ja kunniakierroksin.
Energiaa Hiljalla tuntuu olevan vähintäänkin kahden normaalin koikkeripennun verran. Päivät ovat leikkiä ja olohuoneeseen ja takaisin juostaan sekunnissa. Välillä luiden ja älylelujen sijasta kukat, matot ja lattialla lojuneet sukat ovat saaneet kokea oman osansa Hiljan energiasta. Siivoaminen on Hiljan mielestä aivan ykköspuuhaa; sen parempaa leikkiä kuin siivousrätin jahtaaminen ei ole vielä löytynyt. Toisaalta yksinolokaan ei ole ollut Hiljalle kauhistus; tai sitten emme ole vielä etsinnöistä huolimatta löytäneet Hiljan aikaansaannoksia.
Ihana se on, tosin en muistanut, että koiranpentu herättää myös lauantaiaamuna kuudelta. Mutta sitä saa, mitä tilaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti